Vitoolintippoja

Muisti on sitten kummallinen asia. Sattuipa jokunen viikko sitten niin, että istuin autossa ja jostakin leijaili nenääni vieno tuoksu. Päähän naksahti heti mielikuva vitamiinitipoista, joita äiti tuputti minulle kun olin pieni. Se keltakorkkinen pieni muovipullo piirtyi mielikuviin ihan ensimmäisenä ja samantien mitäänsanomaton öljyinen maku tupsahti suuhun. Pienen pinnistelyn jälkeen tippojen nimikin tuli mieleen; "Vitol".

Hassua on se, että en ole edes muistanut moisten tippojen olemassaoloa kymmeniin vuosiin - ja sitten äkkiä Pam jotakin tapahtuu ja tippojen makukin tulee suuhun. En tiedä yhtään mistä se vieno haju autoon leijui. Se katosi yhtä salaperäisesti kuin tulikin. Alan epäillä että sama taho, joka harva se päivä vääntää hanat kaakkoon ja suuntaa jonkun rasittavan pätkän - aina nimenomaan vain pätkän, kuten nyt viimeksikin kahden sanan loistavan otteen tutusta laulusta "Gaudeamus igitur", jota oli pakko loilottaa iltakaudet ...gaudeamus igitur...gaudeamus igitur...(kunnes mies sanoi printtaavansa koko kipaleen sanat minulle) -  musiikkia ihmispolon päähän, lähettelee nykyään myös makuja suuhun ja kuvia mieleen. Aikalailla laajentunut repertuaari niillä siis nykyään.

Googletin tietysti vitolin ja huomasin että niitä tottavie myydään edelleen. Ei maailma ihan kaikissa asioissa menekään eteenpäin vaan jumittuu paikoilleen. Yllättävää.