Tunsin itseni ihan muumioksi...

...tai ainakin eri vuosisadan ihmiseksi, kun valmistauduin tänään työpäivään. Sain tehtäväksi virallisen homman TIETOKONEELLA! En ole koskaan tehnyt vastaavaa. Nimeni jää niihin papereihin. Monet lukevat niitä. Monia asioita pitää kirjoittaessa ottaa huomioon. Voin tehdä jonkun megalomaanisen mokan, jota onneksi maallikko ei ehkä huomaisi, mutta ammattipiireissä hävettäisi rankasti.

Ääk! Jännitti. Enkä nukkunut ihan hyvin sen vuoksi viime yönä. Tunsin itseni tyhmäksi. Koetin laskea leikkiä aiheesta. Onneksi työhönopastajani on reilu tyyppi, joka ei ainakaan näyttänyt epätoivoisia ajatuksiaan minun suhteeni. Ja hyvinhän se sitten loppujen lopuksi menikin! Aluksi tuntui siltä kuin olisin tarponut siirapissa, mutta sitten aloin hiffata mistä on kyse. Nyt sitten voin mennä ihan rennosti töihin huomenna  ja jatkaa urakkaa kiihtyvällä vauhdilla. Niin, että ylihuomenna olen jo kuin vanha tekijä!

Mutta en minä vielä henkseleitä tästä asiasta paukuta, sillä voi tässä vielä tapahtua vaikka mitä! Etenkin kun minä ja tietokone ei olla parhaita kavereita. Lähinnä siedetään toisiamme pakon edessä. Tällästä tää sitten on kun 1930-luvun nainen (lue = mieleltään ihan muissa sfääreissä) laitetaan puikkoihin 2000-luvulla. Höh.

Kotona jälleen

Matkalla on mukava olla, mutta kyllä kotiin on vaan ihana palata!

Mutta sen vaan sanon, että jos tänne mätkähtää joskus miljoonaperintö ameriikantädiltä, (jota ei tietääkseni ole, mutta eikös ne aina ole yllätyksiä?) niin pikkuruisen jugendtalon ostan Helsingin Kulosaaresta! Ihan vaan noin pääkaupunkikäyntejä varten. Ja jos jää taskurahaa, niin joku jugendluukku Kruununhaasta ois kans mukava. Ihan vaan siltä varalta, että ei jaksaiskaan raahautua aina sinne Kulosaareen asti.

Turussakin tarttis varmaan olla joku tukikohta. Oon ajatellu, että Ruissalo olis sopiva alue. Ihan vaan joku vaatimaton 1800-luvun puutalokin kävis. Pieni torni vaan ja yks tai kaks kuistia kyllä riittäis. Mitä sitä nyt liiottelemaan, kun ei siellä kuitenkaan usein tuu käytyä.

Minkähänlaista se olis elellä sillä lailla tukikohtaelämää? Ne leffat jossa eletään jossain tukikohdassa, on tosin aika ankeita. Voi olla, että harkitten kaks kertaa ennenku alan levittäytyä ympäri Suomea.

 

Vanhakin koira joskus oppii...

Olen oikein riehaantunut ja ylittänyt itseni! Nyt joku ajattelee, että se on taas tehnyt jonkun villin sukututkimuslöydön, mutta ei sinne päinkään! Tosin sukulaisiin tämäkin liittyy siten, että olen lähdössä sukuloimaan. Mutta se varsinainen ylitys tapahtui siinä, että menin ja ostaa täräytin lipun NETISTÄ bussiin! En ole eläissäni ostellut lippuja netissä, en junaan, enkä bussiin, enkä mihinkään muuhunkaan lipulliseen toimintaan. Osittain siksi, että tuhahtelen bittirahalle, samoin kuin kaiken maailman korteillekin. Tuohi on tuohta, kahisevaa, eikä mitään höpö-höpö-sähköjonoja. Jääräpäisesti maksan kaiken aina selvällä rahalla. Mikäli sitä on. Niin, ei pidä nyt luulla, että tässä sitä vaan ostellaan ja levitellään seteleitä! Hah haa - mikä ajatus!

Mutta vallanhan eksyn tässä aiheesta. Se bussilippu nimittäin; oli helppo ja mukava ostaa lippu kaikessa rauhassa kotokolosta käsin. Sitä paitsi säästin lipun hinnassa yli 20 euroa! Sehän on jotain! Tämä se alkaakin matkustella oikein olan takaa! Jos melkein 200km taittuu kolmella eurolla, niin jopas! Sukulaiset varokaa; täältä tulee maalaisserkku riesaksenne useammin kuin ehditte kissaa sanoa. On tämä hienoa tämä kehitys. Makeata oikein.

(Vallanko tässä rikastumaan alkaa...?)

   
 

Innoissani

Touhuissani ja innoissani;

tekisi mieli syöksyä ikkunalle

puhaltelemaan saippuakuplia!

Hauskaa talviaikaa!

Talviaikaan siirtyminen rauhallisissa merkeissä.

Peltipurkkihimo

Kun nyt kerran kaupunkikuvia innostuin julkaisemaan...

Tässä viimeisin peltipurkkilöytö!

 

 

Töihin Nokian tennareissa

Sinänsä mukava ajatus dokumentoida työmatkansa valokuvin putkahti mieleeni kesällä.

Siitä sarjasta pari ensimmäistä tässä näytteeksi.

Keksin myös ottaa kaapissa säilömäni vanhat, mutta käyttämättömät, Nokian tennarit käyttöön.

Koska ne eivät kuitenkaan kumin vanhenemisen vuoksi kestä kaapissa ikuisesti, päätin nauttia niistä nyt kun ne vielä ovat käyttökunnossa.

Vanha Nokialainen kumi kestää silti vuosikymmeniä kauemmin kuin nuykyaikainen "kumi"-mikä-lie-materiaali- pahimmillaan. Olenko kertonut siitä, kun ostin matalavartiset hauskannäköiset citykumpparit muutama vuosi sitten? Ne menivät rikki neljän ensimmäisen käyttökerran aikana. Vein ne takaisin kauppaan ja sain tilalle uudet samanlaiset. Myyjä totesi erässä olleen jonkun vian, koska niitä oli tuotu takaisin enemmänkin.

Toiset citykumpparit kestivät vähän pidempään; kuukauden. Vein ne kauppaan takaisin ja sain tilalle uudet samanlaiset. Ne kolmannet hajosivat vuoden sisällä. Niitä en vienyt takaisin, sillä sappi kiehui jo aivan tarpeeksi huonon nykylaadun takia. Sen sijaan etsin kirppiksillä vanhoja Nokialaisia silmä kovana. Niitähän minulla kaapissa jo kahdet onkin; 60-70-lukujen taitteen ruskeat naistenmallit. Miksi siis ostaakaan uusia? Hullu ajatus.

Unelmien siivin

Olen tehnyt uuden aarrekartan, sen tilalle, jonka huomasin toteuttaneen itsensä jo pari vuotta sitten. Mutta jotakin siitä vielä puuttuu; muutama kuva, suuria asioita ilmentäen. En ole tähän uuteen ihan tyytyväinen; kartta on täynnä arkisia ja pieniä asioita, mukavaa ja lämpöistä tunnelmaa, mutta kuitenkin ilman isoja päämääriä. Olen pohtinut pitäisikö se tehdä sittenkin alusta. Suurten linjojen unelmia?

Näin tein aarrekartan;

varasin ison arkin paperia ja paljon pieniä miellyttäviä lehdistä leikattuja kuvia.

Pohdin tietenkin etukäteen mitä elämässä arvosta ja mitä haluan tulevaisuudelta. Sen mukaan valitsin kauan ja hartaasti oikeat lehdet ja niistä oikeat kuvat. Kuvien arkille liimaamisen jälkeen kirjoitin niiden päälle mitä ne symboloivat.

Valmis kartta ei ole tarkoitettu näytettäväksi muille, siksi pidän sitä laatikossa. Katselen sitä välillä ja uskon että sen esittämät unelmat toteutuvat pikkuhiljaa. En ole asettanut sille aikarajoja. Edellisen kartan tein noin 12 vuotta sitten samalla metodilla.

Tämä on varmasti sellaista monien halveksimaa hömppää, jolle ei löydy mitään järkiselitystä. Mutta ainakin se tuo tekijälleen hyvää mieltä ja selkeyttää ajatuksia. Suosittelen!

Syksyinen fiilis

 

 

 

 

 

Sade

Pihkura kun sataa vaan joka päivä!

Monta hyvää suunnitelmaa on mennyt myttyyn sen takia.



Mehut ja hillot

Taas tämä aika vuodesta...

Monikasvoinen Lontoo

Palasin tänään Lontoosta, ihanasta ja loputtoman kiinnostavasta kaupungista, johon voisin palata yhä uudelleen!

 

Fantsuja koulutauluja

Ei oppi ojaan kaada

Puhelinlangat laulaa

Ring Ring!

Sukututkimuksen Hannu Hanhi

Kaveri sanoi minulle viime viikolla että olen sukututkimuksen Hannu Hanhi. Nauratti. Mutta eilen kieltämättä tuli vähän sellainen olo.

Matkustin näet eräälle pikkupaikkakunnalle etsimään (isoisäni isoäidin) Matildan velipuolen hautaa. Veli oli ollut poliisina paikkakunnalla 1880-luvulta lähtien. Tarvoin tihkusateessa ympäri hautausmaata, kunnes päätin kysyä neuvoa hautausmaatyöntekijöiltä.

Sukunimi on harvinainen, joten se muistettiin. Minut ohjattiin ison perhehaudan äärelle. Jesh! Juuri oikea hauta. Aviopari, kaksi lasta ja kukas tuo yksi...

Ainakin 15 vuotta kateissa ollut hauta löytyi sattumalta! Nimittäin Matildan isäpuoli oli haudattu poikansa kanssa samaan sukuhautaan. Se rakennusmestari sieltä Kristianinkadulta Helsingistä!

Nämä tulppaanit on poimittu omasta penkistä kesäkuussa.



Käännyin ja otin pari askelta; näin Matildan veljentyttären haudan ja siinä ihan lähellä kaksi muutakin tämän suvun hautaa. Tepastelin suoraan lähimpään kukkakauppaan ostamaan heille kauneimmat kukat jotka löysin. Tihkusade ei enää madaltanut mieltä!

Kaiken lisäksi sain kukkakaupasta elossa olevan jälkeläisen tiedot. Nyt minulla on siis isoisän pikkuserkun nimi, osoite ja puhelinnumero. Miten ystävällistä!

Retken lopuksi tepastelin paikalliseen kirjastoon, jossa kirjastonhoitaja näytti minulle useita kirjoja joissa voisi olla Matildan velipuolesta juttua. Lainasinkin kaksi, joissa on paljon kuvia ja tietoa hänen perheestään.

Näitä päiviä varten kannattaa välillä kahlata tuloksetta paksujakin asiakirjoja läpi. Nämä päivät saavat sydämen läpättämään ja innostuksen hehkumaan poskilla. Näitä päiviä varten tutkin!

Eräs kyläreissu eräälle mökille

Kaunein mökin puucee jonka olen nähnyt!

Maaseudulla koko viikonloppu