Tervetuloa uuteen blogiin!

Welcome to my new blog!

Thildan Kuvasto

Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Nyt sitten bloggeri ilmoittaa että kuvatila on loppu. Tulipas tämä vähän yllättäen, mutta enköhän tee uuden blogin pikapuoliin. Vaikka aina ei ole niin paljon aikaa bloggailla kuin haluaisi, niin on tämä kuitenkin mukavaa puuhaa. En siis ole lopettamassa!

Kiitos kaikille täällä käyneille!

Uuden blogin linkki tulee vielä tänne tuonnempana.

Eteenpäin mennään!

Thilda

Tunsin itseni ihan muumioksi...

...tai ainakin eri vuosisadan ihmiseksi, kun valmistauduin tänään työpäivään. Sain tehtäväksi virallisen homman TIETOKONEELLA! En ole koskaan tehnyt vastaavaa. Nimeni jää niihin papereihin. Monet lukevat niitä. Monia asioita pitää kirjoittaessa ottaa huomioon. Voin tehdä jonkun megalomaanisen mokan, jota onneksi maallikko ei ehkä huomaisi, mutta ammattipiireissä hävettäisi rankasti.

Ääk! Jännitti. Enkä nukkunut ihan hyvin sen vuoksi viime yönä. Tunsin itseni tyhmäksi. Koetin laskea leikkiä aiheesta. Onneksi työhönopastajani on reilu tyyppi, joka ei ainakaan näyttänyt epätoivoisia ajatuksiaan minun suhteeni. Ja hyvinhän se sitten loppujen lopuksi menikin! Aluksi tuntui siltä kuin olisin tarponut siirapissa, mutta sitten aloin hiffata mistä on kyse. Nyt sitten voin mennä ihan rennosti töihin huomenna  ja jatkaa urakkaa kiihtyvällä vauhdilla. Niin, että ylihuomenna olen jo kuin vanha tekijä!

Mutta en minä vielä henkseleitä tästä asiasta paukuta, sillä voi tässä vielä tapahtua vaikka mitä! Etenkin kun minä ja tietokone ei olla parhaita kavereita. Lähinnä siedetään toisiamme pakon edessä. Tällästä tää sitten on kun 1930-luvun nainen (lue = mieleltään ihan muissa sfääreissä) laitetaan puikkoihin 2000-luvulla. Höh.

Viikonloppuretki

Viikonloppuna samosimme jonkun verran luonnon helmassa; vietimme vähän sellaista kiertolaiselämää. Kävimme muun muassa Euran kirkolla, josta löysin Matilda serkun haudan ihan vahingossa. Sen verran osasin  pitää silmiä auki, että tuttuja nimiä haeskelin, koska Matildan eno oli Eurassa pappina hyvän tovin. Hän viihtyi siellä ja oli pidetty seurakuntalaisten keskuudessa. Vielä seuraavassakin pappispaikassaan Ilmajoella häntä käytiin kuuntelemassa Eurasta saakka.

Hyvä retkikohde oli myös Kauttuan ruukkialue, joka kauneudessaan herätti ihastusta. Vanhoilla ruukeilla on oma miellyttävä tunnelmansa. Rakennuskantakin oli pääosin hyvin hoidettua.

Vielä yksi mainitsemisen arvoinen kohde jossa poikkesimme oli Euran Luistari, rautakautinen kalmisto. Niityllä oli todella mielenkiintoisia pieniä infotauluja useiden hautojen kohdalla. Tauluissa oli piirroskuva haudasta ja pieni selonteko vainajasta. Ei tarvinnut arvailla ja ihmetellä, vaan mielikuvitus alkoi heti oikein laukata! Toivoisin enemmän sellaisia muinaisjäännöskohteiden esittelyitä.

Kotona jälleen

Matkalla on mukava olla, mutta kyllä kotiin on vaan ihana palata!

Mutta sen vaan sanon, että jos tänne mätkähtää joskus miljoonaperintö ameriikantädiltä, (jota ei tietääkseni ole, mutta eikös ne aina ole yllätyksiä?) niin pikkuruisen jugendtalon ostan Helsingin Kulosaaresta! Ihan vaan noin pääkaupunkikäyntejä varten. Ja jos jää taskurahaa, niin joku jugendluukku Kruununhaasta ois kans mukava. Ihan vaan siltä varalta, että ei jaksaiskaan raahautua aina sinne Kulosaareen asti.

Turussakin tarttis varmaan olla joku tukikohta. Oon ajatellu, että Ruissalo olis sopiva alue. Ihan vaan joku vaatimaton 1800-luvun puutalokin kävis. Pieni torni vaan ja yks tai kaks kuistia kyllä riittäis. Mitä sitä nyt liiottelemaan, kun ei siellä kuitenkaan usein tuu käytyä.

Minkähänlaista se olis elellä sillä lailla tukikohtaelämää? Ne leffat jossa eletään jossain tukikohdassa, on tosin aika ankeita. Voi olla, että harkitten kaks kertaa ennenku alan levittäytyä ympäri Suomea.

 

Yhdessä

Taikapiirissä,

kuin sateenvarjon alla;

vanhassa talossa,

ullakkohuoneistossa,

kynttilänvalossa.

Suurten elämysten hetkiä;

Jumalaista musiikkia,

Suurisydämisiä Ystäviä,

Kauneutta,

Lämpöä!

 

Kiitos teille Rakkaat Ystävät näistä hetkistä, viimeisistä tässä talossa!

Olkoon uusi elämä sitä kauniimpaa siellä uudessa!

Hiiriserkut

Yksi kallisarvoisimmista asioista on ystävyys!

Pujahdin tässä siis vieraisille kaupunkilausserkkujen luo.

Ja voi sitä supinaa, höpinää ja kikatusta!

Maailma paranee kohisten.

Vanhakin koira joskus oppii...

Olen oikein riehaantunut ja ylittänyt itseni! Nyt joku ajattelee, että se on taas tehnyt jonkun villin sukututkimuslöydön, mutta ei sinne päinkään! Tosin sukulaisiin tämäkin liittyy siten, että olen lähdössä sukuloimaan. Mutta se varsinainen ylitys tapahtui siinä, että menin ja ostaa täräytin lipun NETISTÄ bussiin! En ole eläissäni ostellut lippuja netissä, en junaan, enkä bussiin, enkä mihinkään muuhunkaan lipulliseen toimintaan. Osittain siksi, että tuhahtelen bittirahalle, samoin kuin kaiken maailman korteillekin. Tuohi on tuohta, kahisevaa, eikä mitään höpö-höpö-sähköjonoja. Jääräpäisesti maksan kaiken aina selvällä rahalla. Mikäli sitä on. Niin, ei pidä nyt luulla, että tässä sitä vaan ostellaan ja levitellään seteleitä! Hah haa - mikä ajatus!

Mutta vallanhan eksyn tässä aiheesta. Se bussilippu nimittäin; oli helppo ja mukava ostaa lippu kaikessa rauhassa kotokolosta käsin. Sitä paitsi säästin lipun hinnassa yli 20 euroa! Sehän on jotain! Tämä se alkaakin matkustella oikein olan takaa! Jos melkein 200km taittuu kolmella eurolla, niin jopas! Sukulaiset varokaa; täältä tulee maalaisserkku riesaksenne useammin kuin ehditte kissaa sanoa. On tämä hienoa tämä kehitys. Makeata oikein.

(Vallanko tässä rikastumaan alkaa...?)

   
 

Lähdön hetki

Kaunis hetki appiukolle lähteä;

isänpäivä, liput salossa.

Rauhallista matkaa!

Asiointia

Tänään on tiedossa mitä nöyrimmin asiointia virastossa.

Koskaan ei oikein voi olla etukäteen varma mistä siellä tuulee.

Peukut pystyyn ja menoks.

Talo vm 1760

Jos olisin Joulupukki, asuisin kyllä kernaasti juuri tässä talossa.

Miksei muutenkin... oiskohan se myynnissä?

Varmaan halpa, kun on niin vanhakin.

Tänään

poisnukkuneelle

Ukko-Falanderin talo

Vanha Vaasa kätkee sisäänsä kauniin vanhan talon, jonka on rakennuttanut asuintalokseen Abraham Falander vuosina 1780-81. Käväisin pihassa töllistelemässä tammikuun alussa ja nappasin samalla muutaman kuvan. Ilman häntä en olisi minäkään ollut ensimmäisessä työpaikassani. Voisi melkein sanoa että hän oli työnantajani, tai ainakin kummitteli paikalla jos ei muuta. Muistoissa elelet ukko-Falander!

Löytö puutarhahommissa

Tänään teimme löydön viimeisiä lehtiä nurmikolta ja asfaltilta raapiessamme. Se kävi näin; aloimme leikata lapiolla asfaltin päälle kasvanutta nurmikkoa, kun huomasimme että asfaltin reuna on aikoinaan tehty sillä tavalla kaarevaksi että pihassa oleva vesi ohjautuu luruna ojaan. Päätimme kaivaa koko lurun osuuden ojan pohjalle saakka auki vuosien mittaan kertyneestä karikkeesta.

Vaan mitäpä oli ojan pohjalla? Yli 20cm paksuisen multakerroksen alla oli kuin olikin vuosikymmeniä sitten viimeksi nähty sadevesikaivon ritilä. Kaivoimme sen kunnolla esiin rinta rottingilla. Eipä ole edelliset asukkaat löytäneet, ei ole ojia perattu, ei!

(Haha, hyvä on paukuttaa henkseleitä kun kerrankin jotain saa aikaan! Ei olla mekään yhtään ojaa perattu koko täällä asumisaikana, ei ole tikkaita asennettu katolle vaikka ne rämähtivät alas jo toissakeväänä, ei ole kaiteita pesty, vaikka niitä viherryksestä päätellen voisi luulla köynnöskepeiksi...)

Pahoittelen jos joku luuli otsikon perusteella, että puutarhastamme löytyi roomalaisaikainen kaivo tai viikinkiaikainen venehautaus! Niitä odotellessa paukuttelen henkseleitä näistä pienemmistä aiheista. Kannattaa kuitenkin pitää peukkuja josko vaikka seuraavalla kerralla... 

 

Innoissani

Touhuissani ja innoissani;

tekisi mieli syöksyä ikkunalle

puhaltelemaan saippuakuplia!

Kovero

Tämän kuvasarjan tunnelma vastaa tämänhetkistä tunnelmaa, kun kurkkaa ulos.

Vähän apea, koleankalsea ja odottava.