Juthbackan rompetori

Aarteita joka makuun.

Puunatut edestä ja takaa

Säihkyviä autokaunottaria ja -komistuksia voi loppukesästä mennä ihailemaan Uudenkaarlepyyn Juthbackan markkinoille. Myyntialueen vieressä on vintageautojen parkkipaikka, jossa nämäkin kuvat on otettu.

Hohtavia merkkejä

Jos ovat nämä autot kauniita, niin kyllä ovat yksityiskohdatkin!

Merkki kuin karkki.

Moottoripyörätaidetta

Kerrankin jotakin muuta kuin pääkalloja tai alastomia naishahmoja.

Näiden kuvien edessä pysähdyin ja ihailin.

Kuvasin ja liikutuin.

Kuvat on otettu Uudenkaarlepyyn Juthbackan markkinoilla 2011.

Romperakkaus

Kyllähän nää vaan aika hellyttäviä on.

Kultakalakuume

Tällaisen kultakalan minäkin haluaisin! Kuvat on otettu Uudenkaarlepyyn rompepäivillä (vintage-autojen parkkipaikalla)  Juthbackassa kesällä 2011.

Perheessä on podettu kauniitten jenkkiautojen kuumetta viimeaikoina muutenkin...

Mistä tulee hullu hatuntekijä

Olen lukenut jostain että entisaikaan hatuntekijät käyttivät niin myrkyllisiä aineita  työssään, että he tulivat jossakin ammatin vaiheessa hulluiksi. Aika kummallista ja surullista.

Weldon's Ladies' Journal march 1924

Karua

Karua ja kaunista II

Karua ja kaunista I

   

Naama ajast' aikaan

Nykyään ihmisillä on aika monta profiilikuvaa erilaisissa tilanteissa käytettäväksi.

(Saati niitä päänvaivaa tuottavia salasanoja ties mihin kirjautumisiin!)

Eipä vähimpänä suunnatonta innostusta herättänyt "naamakirja". Tai yhä suositumpi blogin pitäminen. Pienellä vaivalla ihmisen voi lähijoukkoineen profiloida yllättävän kattavasti. Eli kartoittaa lähes kenen tahansa asuinpaikka, perhesuhteet, ystävät, mielenkiinnon kohteet, työ, elämäntyyli jne. Eipä siinä mitään.

Mutta mutta.

Kuka tahansa oppii profiloimaan kenet tahansa. 

Sukututkija käyttää samaa taktiikkaa salapoliisintyössään.

Poliisi profiloi vakavan rikoksen tehneitä vapaalla jalalla olevia rikollisia.

Utelias naapuri tai työkaveri tai koulukaveri vuosien takaa voi tehdä saman. Sekin on vielä ihan ok, kunhan aie on hyväntahtoinen.

Kuitenkin välillä motiivina on kyltymätön uteliaisuus, kateus, pahantahtoisuus, viha, kosto tai sairaan mielen pakkomielle.

Ajatus on aika häiritsevä, pelottavakin.

Toistaiseksi asumme ainakin osittain lintukodossamme suojassa ja rauhassa. Vaan päivän uutinen pankkiautomaatin väärinkäyttämisestä herätti taas ajattelemaan, että oikeastaan se lintukoto on jotain jossa haluaisimme olla, mutta emme taida enää sellaista omistaa. Maailma on muuttunut aivan toiseksi kuin vaikka 80-luvulla. Vanhempien ihmisten on sitä ehkä vaikea käsittää. 

Henkilökohtaisesti tämä pohdinta johtaa siihen, että en ole ollenkaan varma haluanko elää ikivanhaksi niin kuin olen koko aikuisikäni haaveillut. Mahdanko uskaltaa?

Kaapinpäälliset

Vanhan kaapin päällä vanhoja esineitä;

 itsestään ritisevä lampaanmahapullo 1800-luvulta, jossa on pitkä kiemurainen halkeama,

rautalankakori ja ranskalainen vanha mahlapurkki riisillä ja kynttilällä täytettynä,

sekä vanha mahdollisesti kiinalainen pöydänjalan kappale kynttiläalustaksi tehtynä.

Eniten kuitenkin tykkään kaapin vanhoista laudoista, jotka olen maalannut valkoiseksi

 ja seinän tapetista, joka tuli esiin uuden tapetin alta vuosi sitten kovan työn jälkeen.

Kodin kummalliset ja pienet asiat ovat tärkeitä ja rakkaita.

        

10 kiloa kävijöitä rikki!

Wau, aika trafiikki! Kiitos kaikille kävijöille blogissa vierailuista!

Höpöttelen ja laittelen kuvia blogiin vastakin.

Tervetuloa!

 

Appelsiinista on moneksi...

                                

...ainakin joulunaikaan, (ja sehän meillä jatkuu edelleen, kun kuusikin asuu yhä olohuoneessa), kun siihen voi pistellä neilikkaa mielin määrin, jolloin se tuoksuu erittäin hyvältä pitkän aikaa! Olen ennen ihmetellyt miksi niin tehdään, mutta nyt hokasin kun itse kokeilin, että ainakin tuoksun takia appelsiiniparkaa kannattaa hiukan kiduttaa.

Ja sitten jos oikein raivokkaalla tuulella sattuu olemaan, niin koko appelsiinin voi viipaloida ikkunalle koristeeksi. Viipaleita kannattaa ensin kuivattaa muutaman päivän paperin päällä pöydällä, niin että ne pysyvät kuosissaan kun niitä pujottaa naruun. 

Viipalelegioona säilyy joulukaapissa hyvin myös ensi vuoteen.

 

Paukkupakkasta ja eri jännä elokuvailta

Valoisan ajan päivästä vietimme tarpomalla pitkin hankia paukkupakkasessa. Aamulla mittari näytti -29 astetta, eli oikein raikasta keliä sanoisin. Armeijan huopikkaissa tallustellessa tuli jossain vaiheessa ajatuksiin saamelaisten heinäkengät. Olisi mukava käyttää niitä tälläisillä ilmoilla. Takuuvarmasti lämpimät kengät! Huopikkaissa on se huono puoli, että ne kastuvat päivän mittaan pohjista, kun välillä lumi pääsee autossa sulamaan tossun pintaan.

Illalla kotisohvalla nautimme katsellen pari vanhaa suomi-filmiä, tarkemmin sanottuna Suomisen Ollin tempaus (1942) ja Suomisen taiteilijat (1943). Aivan uskomattoman hienoa, että se pieni pojanviikari "Olli" (Lasse Pöysti) oli juuri Jussi-gaalassa pitämässä vielä puhetta näille nykyisille näyttelijäpolville!  Miten ihana on katsella 40-luvun elämää ja niitä yleviä arvoja, joita elokuva haluaa välittää sodan pyörteissä taistelevalle Suomelle.  

Lumiukkoja ja ruusunmarjoja

Tänä talvena meillä pyörii enkelikellon sijasta lumiukkopiiri.

Heikot jäät?

Tuntuu siltä että jäätkin hiukan saavat kantavuutta näillä pakkasilla. Varoa silti täytyy ettei käy kuten kuvan pojalle.

1 - 2 - 12 = Helmikuu helistelee

Helmikuun ensimmäinen päivä, pakkasta aika tavalla, maisema kuin koru! Nyt on paras aika tehdä jääkoristeita pihassa ja neuleet ja fällyt on saatava kiireesti pakkaskäsittelyyn.