maanantai 5. joulukuuta 2011

Kynttilöiden aika

.

Nyt on se aika kun tekisi mieli polttaa kynttilöitä ja kynttelikköjä ihan aamusta iltaan ja vielä yölläkin. Rompepäivien satoa on hauska yhdistellä tuikkuihin.







Varovaisuus kuitenkin lienee paikallaan, sillä kuulin juuri että suurin tulipalon aiheuttaja on kahvinkeitin ja toiseksi suuri sähkökynttelikkö! Se oli yllätys ja suhtaudun kynttelikköihin nyt aiempaa varovaisemmin.

Kynttilöitä olen polttanut hyvin varovasti ja vain 1-2 huoneessa, sen jälkeen kun kerran oli pelottava vähältä-piti-tilanne. Tuoksulyhdyssä oleva tuikku ei saanut tarpeeksi ilmaa isoista sivuaukoista huolimatta vaan syntyi allaspalo. Lyhtyä ei voinut siirtää eikä sitä voinut tietenkään puhaltaa sammuksiin. Tukahduttaminen oli siis ainoa keino ja kesti hetken ennenkuin löysin tarpeeksi suuren astian jonka sisään koko lyhty mahtui.

Selvisin säikähdyksellä, mutta katselin sen jälkeen kauhulla niitä kaikkia paloherkkiä esineitä joita samalla pöydällä lyhdyn kanssa oli aika ahtaasti; pino 40-luvun sanomalehtiä, yli 100 vuotta vanhoja puuesineitä, kappale vanhaa tapettia pinkopahveineen seinää vasten nojallaan ja tietenkin liina pöydällä. Taisi olla aika lailla onnea matkassa!

.

Ei kommentteja: