sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Suuria asioita



Monia suuria asioita on tapahtunut viime viikkoina.
Pysähdyttäviä ja surullisiakin.
Huolestuttavia.
Mutta myös ihmeellisiä,
kauniita ja voimannuttavia asioita.
Olen ajatellut paljon läheisiäni,
mutta ollut myös paljon esi-vanhempien kanssa.
Ei vain minulle ja perheelleni,
vaan myös monille ystäville on tapahtumassa paljon juuri nyt.
Kummallinen voimallinen syksy.
Jostain syystä olen kuitenkin positiivisella mielellä,
uskon huomiseen ja luotan kaiken tapahtuvan oikein.










perjantai 28. syyskuuta 2012

torstai 27. syyskuuta 2012

Sade




Pihkura kun sataa vaan joka päivä!
Monta hyvää suunnitelmaa on mennyt myttyyn sen takia.


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Vanhan tehtaan kiehtovuus



Tykkään rösöisistä tehtaista ja omituisista paikoista. Parasta on kun menee ensi kertaa johonkin kaupunkiin ja "löytää" aarrepaikkoja.
Näissä kuvissa on aikoinaan löytämiäni arkkitehtonisia aarrepaikkoja.










maanantai 24. syyskuuta 2012

Vangit menneet





Tätä autiota vankilaa kuvasin Pärnussa.










perjantai 21. syyskuuta 2012

Kaunis ja kujeileva Tartto




Tänäkin kesänä Tartossa käytiin. Syötiin tavan mukaan hyvät pizzat ja kuvattiin vähän kaupunkia ja kävin lempiputiikissani ostamassa pitkät kuvioidut villasukat.













torstai 20. syyskuuta 2012

Arjen tunnelmaa





Kuva on Virosta, mutta arjen tunnelmaa täälläkin on.
Pää marjapensaissa joka päivä,
mehustus käynnissä iltaisin.
Puita liiteriin satoja sylyksiä,
nurmikon leikkuut viimeisen kerran.
Pian otetaan oksasakset käteen ja napsitaan kaikki kesän merkit pois.





tiistai 18. syyskuuta 2012

Kyllä maalla on mukavaa




Taiteellinen henkilö on luonut uutta näkökulmaa bussipysäkin lasiin
ja sitä kautta koko maaseutuun!








maanantai 17. syyskuuta 2012

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mehut ja hillot



Taas tämä aika vuodesta...










perjantai 14. syyskuuta 2012