Jos oikein hahmotan heikosti erottuvan nimen, niin tämä konekaunotar on "G.A.Petrelius, Åbo." Harmi että siitä puuttuu pöytä ja jalat, jotka ovat näkemieni kuvien perusteella erityisen kauniit. Luulisin että kone on 1800-luvulta.
Kunnallisneuvos Gustav Albert Petrelius (1836 - 1910). Hän oli porilaisen kultasepän poika, joka perusti Turkuun vähittäiskaupan 22-vuotiaana.
Varsinainen ura avautui kuitenkin tekstiiliteollisuudesta. Petrelius perusti Turkuun Suomen ensimmäisen paitatehtaan ja myöhemmin myös sateen- ja päivänvarjoja valmistavan yrityksen. Hän hankki yhdessä Carl Fredrik Junneliuksen kanssa Barkerin puuvillakehräämön vuonna 1888, jonka pääjohtajana hän vaikutti merkittävästi edustamansa teollisuudenalan kehittymiseen Turussa.
Petreliuksen suhteet aikansa yritysmaailmaan ulottuivat myös muille aloille. Hän oli mukana perustamassa Turkuun myös höyrylaivayhtiötä, kylpylaitoksia ja tulitikkutehdasta. Hän oli usean höyrylaivayhtiön johtokunnan jäsen ja sai lopulta ansioituneena yrittäjänä kunnallisneuvoksen arvonimen. Lapsettomana kuollut liikemies testamenttasi muhkean omaisuuden kotikaupungilleen yleishyödyllisiin tarkoituksiin, etenkin julkisten paikkojen kaunistamiseen.
Viime vuonna pääsin ensimmäistä kertaa käymään raatihuoneella. Se oli kaunis myös sisältä ja yllätyin että siellä oli niin paljon kauniita kulta-ajan taiteilijoiden tauluja.
Mikä se vimma oikein on, kun pitää saada antiikkiastioita loputtomiin. Lautaspinoja, lasirykelmiä, kahvikuppivuoria, kulhomeriä, kannutaivaita. Suunnittelen myyväni osan kirpputorilla ja jättäväni vain helmet jäljelle. Katsotaan onnistuuko.
(-nimimerkki viime viikonloppuna rompepäivillä, ensi viikonloppuna rompepäiville-)
Sadonkorjuukiireiden keskellä haaveilen ajasta sukututkimukselle. Kokonaisia päiviä arkistomöyrimistä ja reipasta etenemistä. Ehkäpä jonkun ajan päästä.