Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. marraskuuta 2012

Viikonloppuretki



Viikonloppuna samosimme jonkun verran luonnon helmassa; vietimme vähän sellaista kiertolaiselämää. Kävimme muun muassa Euran kirkolla, josta löysin Matilda serkun haudan ihan vahingossa. Sen verran osasin  pitää silmiä auki, että tuttuja nimiä haeskelin, koska Matildan eno oli Eurassa pappina hyvän tovin. Hän viihtyi siellä ja oli pidetty seurakuntalaisten keskuudessa. Vielä seuraavassakin pappispaikassaan Ilmajoella häntä käytiin kuuntelemassa Eurasta saakka.

Hyvä retkikohde oli myös Kauttuan ruukkialue, joka kauneudessaan herätti ihastusta. Vanhoilla ruukeilla on oma miellyttävä tunnelmansa. Rakennuskantakin oli pääosin hyvin hoidettua.

Vielä yksi mainitsemisen arvoinen kohde jossa poikkesimme oli Euran Luistari, rautakautinen kalmisto. Niityllä oli todella mielenkiintoisia pieniä infotauluja useiden hautojen kohdalla. Tauluissa oli piirroskuva haudasta ja pieni selonteko vainajasta. Ei tarvinnut arvailla ja ihmetellä, vaan mielikuvitus alkoi heti oikein laukata! Toivoisin enemmän sellaisia muinaisjäännöskohteiden esittelyitä.









maanantai 5. marraskuuta 2012

lauantai 27. lokakuuta 2012

perjantai 26. lokakuuta 2012

Tipahtihan se!




Talvi.
Tänä aamuna oli pihassa vajaa 10 cm lunta!
Mikä lapsenmielinen riemu!











torstai 25. lokakuuta 2012

Hyinen ja kaunis...





...on luonto nyt. Juuri sellainen kuin toivoin syksyn olevan!












keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Joidenkin ennusteiden mukaan...




...talvi tipahtaa näille nurkille lähipäivinä!






maanantai 22. lokakuuta 2012

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

perjantai 19. lokakuuta 2012

Näillä poluilla



Elämän polut on välillä kyllä kuhmuraisia.

Tänään tunneskaala vaihtui äärimmäisestä suutumuksesta äärimmäiseen iloon muutamassa tunnissa.
Piti suuttua sairaanhoitohenkilökunnalle käsittämättömästä vastuuttomuudesta. Taistelufiiliksissä edelleen, mutta tunne siitä että asia etenee parempaan päin, on vahva. Iloinen asia taas tapahtui työn merkeissä. Asia oli sellainen, jonka vuoksi töihin on tosi kiva mennä aamulla, vaikka olosuhteet siellä ovat välillä melko mahdottomat syyssateiden vuoksi.

Hyvillä mielin viikonlopun viettoon!

 








keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Villasukat tassuihin...



...teetä naamariin ja tulet kakluuniin.
Ällöttävän sateisenmutaisen työpäivän jälkeen ei muuta voi.

 









lauantai 6. lokakuuta 2012

Kaupungissa





Molemmat kuvat Suomen mittakaavassa suuresta kaupungista.

 








keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Töihin Nokian tennareissa



Sinänsä mukava ajatus dokumentoida työmatkansa valokuvin putkahti mieleeni kesällä.
Siitä sarjasta pari ensimmäistä tässä näytteeksi.
Keksin myös ottaa kaapissa säilömäni vanhat, mutta käyttämättömät, Nokian tennarit käyttöön.
Koska ne eivät kuitenkaan kumin vanhenemisen vuoksi kestä kaapissa ikuisesti, päätin nauttia niistä nyt kun ne vielä ovat käyttökunnossa.

Vanha Nokialainen kumi kestää silti vuosikymmeniä kauemmin kuin nuykyaikainen "kumi"-mikä-lie-materiaali- pahimmillaan. Olenko kertonut siitä, kun ostin matalavartiset hauskannäköiset citykumpparit muutama vuosi sitten? Ne menivät rikki neljän ensimmäisen käyttökerran aikana. Vein ne takaisin kauppaan ja sain tilalle uudet samanlaiset. Myyjä totesi erässä olleen jonkun vian, koska niitä oli tuotu takaisin enemmänkin.

Toiset citykumpparit kestivät vähän pidempään; kuukauden. Vein ne kauppaan takaisin ja sain tilalle uudet samanlaiset. Ne kolmannet hajosivat vuoden sisällä. Niitä en vienyt takaisin, sillä sappi kiehui jo aivan tarpeeksi huonon nykylaadun takia. Sen sijaan etsin kirppiksillä vanhoja Nokialaisia silmä kovana. Niitähän minulla kaapissa jo kahdet onkin; 60-70-lukujen taitteen ruskeat naistenmallit. Miksi siis ostaakaan uusia? Hullu ajatus.










maanantai 27. elokuuta 2012

Stonehenge



Yllätyin siitä miten pieni Stonehengen kehä on. Ympärillä oleva peltoaukea ei myöskään ole kauhean suuri ja tasainen, vaan kumpuileva. Muinaishautojen täplittämä. Kivikehän lähelle ei pääse, ihmisiä on aivan valtavasti ja koko ajan on jonkun tassu tai masu kuvassa. Ihmeen kaupalla voi onnistua ottamaan kuvan jossa ei näy muita. 

Elämys oli mennä viereiselle lammaslaitumelle ja tepastella muinaista Avenueta kohti kivikehää. Paikan päällä heräsi halu tulla tänne jonain kuuraisena talvipäivänä, katsella kehää auringon noustessa tai laskiessa. Huhuilla kiviä sumussa, ihastella paikkaa ukkosmyräkässä. Ihan vaan nauttia muinaisihmeestä luonnon ihmeiden kanssa, ilman ainuttakaan turistijoukkoa. 





















keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Eräs kyläreissu eräälle mökille





Kaunein mökin puucee jonka olen nähnyt!






sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kesä kesä kesä kesä




Kesäfiilikset parhaimmillaan!




Kuva on otettu telttasaunan ikkunasta.






maanantai 7. toukokuuta 2012

Kukkia ja hautausmaita




Pengoin kukkatarhaa tänään ensimmäisen kerran tänä keväänä! Rikkaruohoja on niin huojentavan vähän, koska käänsin tarhan lapiolla läpikotaisin viime syksynä. Kiskoin myös vanhaa köynnöshortensiaa seinästä irti korvat lepattaen. Sen käsivarrenkokoiset varret ovat luikerrelleet joskus seinälevyn alle, eikä levy tykkää, vaan pullistelee rumasti. Ronskisti katkoin köynnöksen oksia, niin että siitä tuli ihan klani. 

Huomasin että tulppaaneissa on jo isot nuput, voi jee! Odotan odotan odotan.

 



Sukutukims on edennyt siinä määrin että muutama merimies on löytynyt ja pappisperhe ja lukkari-kanttorin perhe. Seuraava askel on ottaa yhteyttä noihin seurakuntiin, joissa suku on työskennellyt 1800-luvulla ja penkoa kaikkea mahdollista tietoa heistä esiin. Vanhat hautausmaat tietysti pitää käydä myös läpi niillä paikkakunnilla. Vaikka ainahan minä vanhoja hautoja ohimennenkin katselen. Etenkin nuo käytöstä poistetut vanhat ristit jotenkin ihastuttaa ja surettaa. Ne on niin kovin kauniita, mutta en tiedä mikä niiden kohtalo mahtaa olla.




perjantai 4. toukokuuta 2012