Kesän marjasatoa

Sukututkimuksen Hannu Hanhi

Kaveri sanoi minulle viime viikolla että olen sukututkimuksen Hannu Hanhi. Nauratti. Mutta eilen kieltämättä tuli vähän sellainen olo.

Matkustin näet eräälle pikkupaikkakunnalle etsimään (isoisäni isoäidin) Matildan velipuolen hautaa. Veli oli ollut poliisina paikkakunnalla 1880-luvulta lähtien. Tarvoin tihkusateessa ympäri hautausmaata, kunnes päätin kysyä neuvoa hautausmaatyöntekijöiltä.

Sukunimi on harvinainen, joten se muistettiin. Minut ohjattiin ison perhehaudan äärelle. Jesh! Juuri oikea hauta. Aviopari, kaksi lasta ja kukas tuo yksi...

Ainakin 15 vuotta kateissa ollut hauta löytyi sattumalta! Nimittäin Matildan isäpuoli oli haudattu poikansa kanssa samaan sukuhautaan. Se rakennusmestari sieltä Kristianinkadulta Helsingistä!

Nämä tulppaanit on poimittu omasta penkistä kesäkuussa.



Käännyin ja otin pari askelta; näin Matildan veljentyttären haudan ja siinä ihan lähellä kaksi muutakin tämän suvun hautaa. Tepastelin suoraan lähimpään kukkakauppaan ostamaan heille kauneimmat kukat jotka löysin. Tihkusade ei enää madaltanut mieltä!

Kaiken lisäksi sain kukkakaupasta elossa olevan jälkeläisen tiedot. Nyt minulla on siis isoisän pikkuserkun nimi, osoite ja puhelinnumero. Miten ystävällistä!

Retken lopuksi tepastelin paikalliseen kirjastoon, jossa kirjastonhoitaja näytti minulle useita kirjoja joissa voisi olla Matildan velipuolesta juttua. Lainasinkin kaksi, joissa on paljon kuvia ja tietoa hänen perheestään.

Näitä päiviä varten kannattaa välillä kahlata tuloksetta paksujakin asiakirjoja läpi. Nämä päivät saavat sydämen läpättämään ja innostuksen hehkumaan poskilla. Näitä päiviä varten tutkin!

Hyvää kesäkuuta!

Niin paljon puuhastelua että ei tunnu ehtivän mitään kunnolla!

Olen kiihtyvällä huimalla vauhdilla edistynyt sukututkimuksen kanssa. Saanut kuvia kaukaisien aikojen sukulaisista roppakaupalla. Postipoika toi tänään kirjan jossa on esi-äidin veljestä artikkeli.

Olen keksinyt tänään ainakin 3 sellaista arkistoa johon pitää vielä ottaa yhteyttä. Teen muistilistaa tästä kaikesta, muuten sekoaisin saappaisiini.

Olen kylvänyt Virosta ostamiani siemeniä parvekelaatikoihin, kitkenyt tarhoja, kaivertanut entisten omistajien asettelemia tarhanreunuskiviä maan pinnalle jälleen, istuttanut kukkia ja perunoita. (istutetaanko perunoita?)

Olen ihmetellyt miten raparperi voi olla jo niin iso että siitä on pakko tehdä muutama satsi piirakkaa ja mehua heti alkuviikosta, kun saavun viikonlopun riennoista kotiin. Olen taivastellut kellarin vieläkin viime- ja edellisvuotisista mehuista ja hilloista notkuvia hyllyjä... ja miettinyt mihin mahtuvat ne uudet satsit, joita pian sinne taas jemmataan.

Hyvä alku kesäkuulle siis. Kivaa ja kiireistä!



Juthbackan rompetori

Aarteita joka makuun.

Naama ajast' aikaan

Nykyään ihmisillä on aika monta profiilikuvaa erilaisissa tilanteissa käytettäväksi.

(Saati niitä päänvaivaa tuottavia salasanoja ties mihin kirjautumisiin!)

Eipä vähimpänä suunnatonta innostusta herättänyt "naamakirja". Tai yhä suositumpi blogin pitäminen. Pienellä vaivalla ihmisen voi lähijoukkoineen profiloida yllättävän kattavasti. Eli kartoittaa lähes kenen tahansa asuinpaikka, perhesuhteet, ystävät, mielenkiinnon kohteet, työ, elämäntyyli jne. Eipä siinä mitään.

Mutta mutta.

Kuka tahansa oppii profiloimaan kenet tahansa. 

Sukututkija käyttää samaa taktiikkaa salapoliisintyössään.

Poliisi profiloi vakavan rikoksen tehneitä vapaalla jalalla olevia rikollisia.

Utelias naapuri tai työkaveri tai koulukaveri vuosien takaa voi tehdä saman. Sekin on vielä ihan ok, kunhan aie on hyväntahtoinen.

Kuitenkin välillä motiivina on kyltymätön uteliaisuus, kateus, pahantahtoisuus, viha, kosto tai sairaan mielen pakkomielle.

Ajatus on aika häiritsevä, pelottavakin.

Toistaiseksi asumme ainakin osittain lintukodossamme suojassa ja rauhassa. Vaan päivän uutinen pankkiautomaatin väärinkäyttämisestä herätti taas ajattelemaan, että oikeastaan se lintukoto on jotain jossa haluaisimme olla, mutta emme taida enää sellaista omistaa. Maailma on muuttunut aivan toiseksi kuin vaikka 80-luvulla. Vanhempien ihmisten on sitä ehkä vaikea käsittää. 

Henkilökohtaisesti tämä pohdinta johtaa siihen, että en ole ollenkaan varma haluanko elää ikivanhaksi niin kuin olen koko aikuisikäni haaveillut. Mahdanko uskaltaa?

Dessertskedor

.


Tälläisen kauniin tekstiilin löysin kesän rompepäiviltä, enkä voinut vastustaa kiusausta ostaa se astiakaappini koristukseksi.












.

Tsaari seinällä ja pisaroita portailla

.

En edes tiedä montako kertaa olen näissä huoneissa käynyt - mutta se on monta! Ja aina kiinnitän huomioni uusiin asioihin.




















Kuvat on otettu Amurin työläismuseokorttelissa Tampereella 2011.




.

Kuin silloin ennen, silloin ennen...

.














Kuvat on otettu Amurin työläismuseokorttelissa Tampereella 2011.

.

Täällä soi lauantain toivotut

Tämä huoneisto on museossa lempipaikkani. Niin kotoisa. Kamarista kantautuva lauantain toivottujen ihana sävel. Metro-tytöt yhä uudestaan. Tekisi mieli istua kuhmuraiselle lattialle imemään tunnelmia itseensä ja lukita ovi muilta tulijoilta. Jäädä kellumaan hetkeen ja ihan pikkuisen leikkiä olevansa aikamatkalla.












Kuvat on otettu Amurin työläismuseokorttelissa Tampereella 2011.


.

Rautalankataulu, maitopussi ja Sini-jauhe

.













Kuvat on otettu Amurin työläismuseokorttelissa Tampereella 2011.


.

Child -versio museosta

.
Olen pohtinut sitä miltä maisemat, talot, huoneet ja esineet näyttävät lapsen perspektiivistä. Museossa laskeuduin honkkelipituudesta lapsen tasolle ja näppäilin muutamia kuvia kokeeksi.



















Kuvat on otettu Amurin työläismuseokorttelissa Tampereella 2011.


.