tiistai 28. kesäkuuta 2011

Hohenschwangau

"Joutsenlinna"-kierroksen jälkeen kapusimme alas kylään, jossa vierailimme mm Hohenschwangaun linnassa. Linna on Ludvig II:n isän Maximilian II:n rakennuttama. Perhe piti linnaa kesäasuntona ja metsästyslinnana. Eräässä huoneessa on vieläkin kaukoputki suunnattuna Joutsenlinnalle, jonka rakennustöitä Ludvig seurasi. Linna on sisältä hyvin viihtyisä ja kodikas.

Hauskana yksityiskohtana opas kiinnitti huomiomme pieniin kakluuneihin, joissa ei ollut suuluukkuja ollenkaan. Puut niihin laitettiin seinien sisällä kulkevien salakäytävien kautta, joita palvelijat käyttivät häiritsemättä kuningasperhettä. Kuninkaan ja kuningattaren makuuhuoneet olivat erikseen, jopa eri kerroksissa. Makuuhuoneesta toiseen johti kuitenkin salakäytävä, jonka ovi oli naamioitu tapetein ja paneelein. Eräässä makuuhuoneessa oli kattomaalauksena tähtitaivas. Muutamat tähdet olivat oikeita aukkoja välikattoon. Näin palvelija saattoi viedä lyhdyn makuuhuoneen yläpuoliseen tilaan, jotta huoneessa olija saattoi ihailla tuikkivaa tähtitaivasta!

Tässäkään linnassa ei saanut valokuvata sisällä. Ensimmäinen kuva on kylästä, toinen linnan kirkosta, johon saattoi mennä ilman opasta. Molempien linnojen museokaupat olivat laajat ja vaikuttavat.









7 kommenttia:

marika kirjoitti...

Huh, huh henkeäsalpaava tä Joutsenlinna... upea!!
Onnea paljon teille :)

Thilda kirjoitti...

Marika; Kiitos :)

vilukissi kirjoitti...

Katselin vanhoja valokuvia...en minä olekaan nähnyt Joutsenlinnaa (muuta kuin kuvistasi) nyyh. Ihania juttuja! Voimme varmaan tulevaisuudessa odotella hääkuvia....?!????!

Thilda kirjoitti...

vilukissi; Ahaa, no kerrankos muisti tekee tepposet! :)
Jaa-a, varmaan ne häätkin on tulossa, mutta tuskin laitan blogiin hääkuvia - ainakaan sellaisia joissa on tunnistettavia henkilöitä. kasvottomalla linjalla jatkan siis. :)

Merisi kirjoitti...

Stunning!

I was not yet able to visit these castles, but I drove by Neuschwanstein a couple of years ago. It is a beautiful sight to behold.

Anzu kirjoitti...

I'm pleased with seeing this castle, that castle and another castle in your country. Amazing construction !

Thilda kirjoitti...

Merisi; Ooh, you have to visit there! It was so amazing place!

Anzu; No, these are not in Finland but in Germany, where I was spending a holiday in april. Lovely holiday! :)