Kutsuva pikkukaupunki

Joskus jää sellainen olo että johonkin paikkaan pitää palata myöhemmin. Ihan niin kuin lehti, jota ei ehdi lukea heti vaan laittaa sen sivuun ja ajattelee "palaanpa tähän myöhemmmin". Feldkirch oli Itävallassa sellainen. Emme ehtineet oikein muuta kuin aamutuimaan kiertää museolinnan läpi ja kävellä nopeasti pienen kiepin keskustassa. Kovin oli kuitenkin kutsuvan näköinen paikka.

Mielelläni istuisin katukahvilassa katselemassa paikallisten hyörinää ja valokuvailisin ja kiertelisin. Kurkkaisin välillä johonkin rappukäytävään ja sisäpihallekin. Ehkä näkisin jotakin odottamatonta tai erikoista. Alimmassa kuvassa muuten otin kuvaa hauskan näköisestä käsityöputiikin ikkunassa roikkuvasta mekosta, kun mekon takana istuva mies huomasi tilanteen ja kääntyi katsomaan. Avajaiset olivat ilmeisesti tulossa ja sitä siellä joukolla pohdiskelivat.










Vaan kiire oli ajaa vielä samana päivänä läpi Liechtensteinin ja Sveitsin kohti Ranskan Besanconia.


.

Feldkirch, Itävalta

Kaunis pieni kaupunki jossa pysähdyimme, sillä museolinna piti ehdottomasti kiertää.

Linnoitus Schlosskopf Itävallassa

Edelliseltä linnanrauniolta oli vain vajaan tunnin patikointi helppoa vuoristotietä myöten vielä ylempänä sijaitsevalle 1741 rakennetulle linnoitukselle. Voin tunnustaa että useamman kerran sillä patikkamatkalla pysähdyin puuskuttamaan ja ajattelemaan että en koskaan enää kävele vuoristossa tällaista matkaa - olkoon tietä tai ei.


Mutta näkymä oli kaunis ja vaivat unohtuivat perillä.


Linnoitus Schlosskopf taustanaan lumisateinen laakso.


Edellinen linnanraunio on yllättävän alhaalla, vaikkakin viereisellä kukkulalla.


Linnoituksen ikkunoissa poseeraili muutama 1700-luvun sotilas edelleen. Lisäksi kätketyistä kaiuttimista kantautui naurunhohotusta.


Muillakin on ilmeisesti ollut läkähtynyt olo perille päästessä, sillä mitään muuta modernia ei raunioissa ollut kuin juoma-automaatti - luonnollisesti!


Veikeän kotoinen ja kuitenkin eksoottinen olo tuli katsellessa Itävallan maisemia, joissa lähes pohjalainen latolakeus nojaili alppeihin.


Ajoimme tämän linan ohitse vähän liian kiireisinä poiketaksemme sisälle. Ehkä toisella kertaa.

Ehrenbergin raunioilla Itävallassa

Kolmannessa kuvassa näkyy tie, jonka varrella olevalta museolta kiipesimme mutkittelevaa vuoristopolkua linnalle.
Linnan vanhimmat osat on rakennettu 1293.

Saksalaista alppimaisemaa

.

Auringonlaskun aikaan

Viimeistä iltaa linnan liepeillä. Alimmassa kuvassa hotellimme ja linna kuutamossa. Hieman haikea tunnelma, mutta uudet seikkailut odottavat...

Yksin linnassa

Linna suljetaan kello 18, mutta jostain syystä juuri tänä päivänä portti oli auki vielä seitsemän jälkeen. Eikä ketään näkynyt missään! Minä tietenkin haistoin seikkailun ja livahdin tyhjään linnapihaan valokuvaamaan. Pelkäsin hiukan että portti sulkeutuu millä hetkellä hyvänsä, eikä kukaan huomaa että jään vangiksi. Mieheni onneksi valokuvaili portin ulkopuolella ja tiesi minne menin. Tunnelma oli suorastaan aavemainen. Vaikka nyt ei ollut turistiaika, oli linnaan pyrkijöitä silti aina satamäärin. Nyt olin minä yksin. Kuvasin jonkin aikaa ja lopuksi hiippailin samaa tietä ulos näkemättä ketään missään. Tarkkailikohan joku minua?



















Näistä kahdesta alimmasta kuvasta voi saada hiukan käsitystä siitä millaiset jonot linnaan yleensä on. Eri kielisille opastuksille eri jonot ja monitorissa aika koska varaamasi opastus alkaa.