Tähän taloon palaan aina yhä uudelleen.
Alexander Wickholmin perhe on asunut talossa, joka on nyt museona. Perhe osti talon 1859, joten sopii että museon sisustus on valittu 1860-luvun kodin tyyliin.
Se, miksi talo kiinnostaa minua niin paljon, selittyy sillä, että esiäitini Matilda on asunut naapurustossa 1840-, 1850- ja 1860-luvuilla. Alexander Wickholm oli ruiskumestari, kun taas Matildan isäpuoli oli rakennusmestari. Voin siis otaksua, että koti oli samankaltainen. Yhteiskuntaluokka oli kutakuinkin sama, kuten aika ja paikkakin. Voisi sanoa, että tämän lähemmäksi en pääse Matildan lapsuudenkotia!
Matildan äidin perukirjasta vuodelta 1854 voin kurkistella heidän esineitään tarkemmin. Ei kovin ylenpalttista. Mutta Matildan äitipuolen perukirjassa 1870-luvulla mammonaa on jo paljon enemmän. Perheessä on tapahtunut tällävälin siis huomattavaa vaurastumista.
Tänään oli oikea Matilda-teemapäivä; kävin sukulaisen kanssa hautausmaalla, jonne mm Matilda on haudattu, Matildan synnyinkodin pihassa, sekä kartanolla, jossa Matilda on kasvatettu 1850-60-lukujen taitteen tietämillä. Käyskentelimme kartanon puutarhassa ja pääsimme jopa rakennuksen sisälle ystävällisen oppaan johdolla.
Ihana päivä siis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti