*click*
.jpeg)
Muistan kun toivoin joulupukilta nukenvaunuja ja vauvanukkea, sekä leikkikiikaria. Kuvittelin että ne ovat täsmälleen samanlaiset kuin sisareni vanhat. Pettymys oli aika huikea kun ne olivatkin uudet, eivätkä kuhmuraisen kuluneet, kuten ne toisen vuosikymmenen lelut.
Harkitsin tarkkaan kenelle kaverille näytän nämä aarteet vinttikomerosta. Kerrankin vein erään luokkakaverin (harkinnan jälkeen) katsomaan "aarteita"; mutta hän olikin silminnähden pettynyt, kun raotin hänelle ovea tähän vanhojen romujen maailmaan. Koskaan en enää hänelle sitä kokemusta suonut uudelleen. Ymmärsin että kaikki emme ole samanlaisia.
Paras ystäväni ymmärsi nämä jutut ja siksipä hiippailimme heidänkin ullakollaan aina kun mahdollista. Sinne ei olisi saanut mennä, mutta siellä oli niiiiin kiehtovaa, että rikoimme tätä sääntöä useita kertoja. Siellä oli mm suuripyöräiset rottinkiset lastenvaunut ja kaunis kiemuraiseksi veistetty piianpeili. Sekä ikkunalla puukahvallinen soittokello, johon erityiseti ei saanut koskea, sillä sitä oli pitänyt kädessään keuhkotautiin kuollut henkilö. Hän oli kelloa kilistämällä soittanut jonkun tautivuoteensa äärelle vuosikymmeniä aikaisemmin. Meistä se oli niin kiehtovaa!
7 kommenttia:
Onpas ihania aarteita tallella! Muistan kanssa yhden ullakon ja vinttihuoneen asumattomasta talosta...menimme sinne salaa ystäväni kanssa (olimme 15v.kait)...isot määrät charlstonhameita, ed.mainittuihin sopivia tod.pitkiä helmiä, rottinkiset lastenvaunut, ihania lääkepulloja, kenkiä...suurin osa vaatteista varmaan Ameriikan arkuista...hattuja, takkeja, lehtiä, kirjoja,...ja sitten yhtenä päivänä sitä taloa ei enää ollutkaan metsässä...vaan peruskivillään oli nousemassa uusi talo...typertyneinä vain katsoimme, koskaan, en koskaan ole saanut selville,e ttä haudattiinko kaikki vintissä olleet tavarat talon alle niin kuin huhu kertoi. Se oli satumaa, ainoastaan yhden pienen vihertävän lääkepullon pistin taskuuni salaa...talella vieläkin...
Ihania aarteita ja muistoja!
charlestonhameita...näyttipä tos olevan muitakin "kirjotusvehreitä"
Voi noita paperinukkeja! Näinkö niitä enää on olemassakaan, tuskin on. Tai ainakin ne on netissä ja virtuaalisesti lapset pukevat niitä hiirtä näpsäyttämällä. Samaan vintinpenkojien joukkoon kuulun minäkin. Meille ameriikantäti laittoi aina paketteja, joissa oli käytettyjä vaatteita. Leikittiin "hienoonaista" ja ryysättiin niitä pillerirasioita ja korkokenkiä sun muita hörsäleitä päällemme. Eihän sellaisia arkioloissa täällä käytetty. Ameriikantäti oli niin nuorena muuttanut pois Suomesta ettei tajunnut että täällä on vähän toisenlainen pukeutumiskulttuuri. Eipä taida olla enää aarrevinttejä lasten penkoa. Romua on siitäkin edestä, mutta ei mitään kunnollista vanhaa ;(
Olet näköjään jo pienenä arvostanut enemmän vanhoja aarteita kuin uusia tavaroita ;-)
Ihanat paperinuket! Minullakin oli laatikollinen paperinukkeja, mutta jossain siivousvimmassa annoin ne siskontytölle. Onneksi hän on ymmärtänyt säästää ne.
Vilukissi; VOI EI, mulle ei sais puhua tollasista, mikä kärsimys!!! Oijoijoijjj..... Rakastan tuollaisia paikkoja! Kerro lisää! :)
Miia; Niin, muistot jää kun kaikki muu häipyy. Ihanat fiilikset jää!
Jerikonruusu; En usko että paperinukeilla kukaan piittaa enää leikkiä. Voi nuo sun vinttijutut kuulostaa kans NIIN ihanilta! Nyt niitä saa kalliista vintagekaupoista jos saa... Me leikittin äitin matonkude-vaatteilla millon mitäkin kans. Nyt harmittaa ettei osannut sillon pyytää mitään säästämään.
Kuukki; Niin olen, aika kumma. Entisten elämien muistot kannoilla kenties? Pisteet siskontytölle että säästi! :)
Mun täytyy varmaan tehdä siitä oikein postaus joskus!
Lähetä kommentti