perjantai 18. kesäkuuta 2010
"Suomi-Filmiä" parhaimmillaan
Rakastan ns "Suomi-Filmejä", eli Suomi-Filmin, Suomen Filmiteollisuus oy:n, Fennadan ja kaikkien muiden vanhojen kotimaisten filmiyhtiöitten tuotoksia. Ohjaaja Teuvo Tulio on mestarillinen traagisen tunnelman luoja, unohtamatta Valentin Vaalaa, Hannu Lemistä, Risto Orkoa, T.J. Särkkää, Edvin Lainetta...
Kesäiset maalaisidyllit, kaupunkien loistavat ajankuvat, menneen henki käytöksessä, puheessa, vaatetuksessa, rakennuksissa, autoissa, esineissä... Elokuvissa juoni on oikeastaan vain osa jota seuraan. Jos juoni on joskus huono, voin nauttia elokuvan muusta annista, siitä ajankuvasta. Elokuvat ovat pieniä opintomatkoja menneeseen.
Tietenkin minulla on useita lempielokuvia, joita rakastan kokonaisuuden vuoksi. Ihana juoni, viehättävä miljöö, loistavat näyttelijät; Ratavartijan kaunis Inkeri, Juha, Niskavuoret, Vieras mies tuli taloon, Yrjänän emännän synti, Kulkurin valssi, Kuisma ja Helinä...
Mutta ihania ovat myös Juurakon Hulda, Kanavan laidalla, Hilja-maitotyttö, Komisario Palmut, Suomisen perheet, Ihmiset suviyössä... voisin jatkaa listaa pitkäänkin.
Surullista on että nykyään ei voi enää kadulla kävellä vastaan niiden vanhojen kunnon suomifilmitähtien kanssa, joita ihailee kankaalla! Mitäpä suomifilmit olisivat ilman Eino Kaipaista, Martti Katajistoa, Jussi Jurkkaa, Kullervo Kalsketta, Tauno Paloa, Edvin Lainetta, Tauno Majuria, Tapio Rautavaaraa, Santeri Kariloa tai Kalervo Nissilän leimuavia silmiä! Unohtamatta tietenkään Irma Seikkulaa, Regina Linnanheimoa, Kirsti Hurmetta, Helena Karaa, Mirjami Kuosmasta, Emma Väänästä tai Siiri Angerkoskea!
Parhaat filmit tehtiin 30-40-50-luvuilla. 60-luvulla koko yhteiskunta kaikkine ilmiöineen alkoi mennä "alamäkeen" pikkuhiljaa. Silloin tehtiin ensimmäiset rumat autot ja rumat rakennukset. Idyllinen kauneus alkoi hiipua. 70-luvulla saa todella hakea elokuvaa, josta pitäisin. Kauneuden vuoksi en pidä niistä yhdestäkään. 80-luvulla alettiin taas saada punaisesta langasta kiinni vähitellen, askel askeleelta. Nykyisiä kotimaisia elokuvia ahmin taas innolla. Vaikka eivät ne voita vanhoja konkareita.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti