Kun Irma ja Tauno tulivat ovella vastaan

Melkein pökerryin innostuksesta!

Rauni, Irma, Elna ja Sylvi, omakätisesti

Katselin juuri yhden Irma Seikkulan elokuvan; Juhan. Se on kyllä yksi parhaista! Hän on ehdottomasti minun suosikkinäyttelijäni. Rauni Luoma on tehnyt loistavan roolin mm Niskavuoren Hetana vuonna 1952. Elna Hellman on tunnettu teatterin lavalta. Viimeisenä Sylvi Salonen, suuri diiva.

Hanna Lekberg, jolle kaikki nämä (ja monet muut) kuvat nimikirjoituksilla on omistettu, työskenteli Tampereen työväenteatterissa puvustajana kauan sitten. Olen löytänyt hänen valokuva-albuminsa vuosia sitten kirpputorilta.

Saanko esitellä; Leo, Kosti, Edvin ja Veikko

Joukko herrasmiehiä aikojen takaa. Katsokaa noita Veikko Sinisalon hiuksia! Miksi miehet ovat hylänneet tuon tyylin? Ja mikä jämerä leuka Edvin Laineella onkaan! Kosti Elosta taas liikkuu paljon meheviä juttuja Tampereen vanhoissa teatteripiireissä. Siinä vasta persoona! Leo Riutun kiltti katse ylimpänä lumoaa edelleen.

Eräs H. asui olohuoneessamme...

...kavereineen likipitäen 3 vuotta. Nyt hän on lähtenyt. Saimme lisää lattiatilaa 4 x 1,5 metriä. Huh. Joskus vieraat viipyvät rasittavan kauan. (Vähän tuli silti aluksi ikävä. Jotenkin tyhjä olo.)

"Suomi-Filmiä" parhaimmillaan

Rakastan ns "Suomi-Filmejä", eli Suomi-Filmin, Suomen Filmiteollisuus oy:n, Fennadan ja kaikkien muiden vanhojen kotimaisten filmiyhtiöitten tuotoksia. Ohjaaja Teuvo Tulio on mestarillinen traagisen tunnelman luoja, unohtamatta Valentin Vaalaa, Hannu Lemistä, Risto Orkoa, T.J. Särkkää, Edvin Lainetta...



Kesäiset maalaisidyllit, kaupunkien loistavat ajankuvat, menneen henki käytöksessä, puheessa, vaatetuksessa, rakennuksissa, autoissa, esineissä... Elokuvissa juoni on oikeastaan vain osa jota seuraan. Jos juoni on joskus huono, voin nauttia elokuvan muusta annista, siitä ajankuvasta. Elokuvat ovat pieniä opintomatkoja menneeseen.


Tietenkin minulla on useita lempielokuvia, joita rakastan kokonaisuuden vuoksi. Ihana juoni, viehättävä miljöö, loistavat näyttelijät; Ratavartijan kaunis Inkeri, Juha, Niskavuoret, Vieras mies tuli taloon, Yrjänän emännän synti, Kulkurin valssi, Kuisma ja Helinä...



Mutta ihania ovat myös Juurakon Hulda, Kanavan laidalla, Hilja-maitotyttö, Komisario Palmut, Suomisen perheet, Ihmiset suviyössä... voisin jatkaa listaa pitkäänkin.

Surullista on että nykyään ei voi enää kadulla kävellä vastaan niiden vanhojen kunnon suomifilmitähtien kanssa, joita ihailee kankaalla! Mitäpä suomifilmit olisivat ilman Eino Kaipaista, Martti Katajistoa, Jussi Jurkkaa, Kullervo Kalsketta, Tauno Paloa, Edvin Lainetta, Tauno Majuria, Tapio Rautavaaraa, Santeri Kariloa tai Kalervo Nissilän leimuavia silmiä! Unohtamatta tietenkään Irma Seikkulaa, Regina Linnanheimoa, Kirsti Hurmetta, Helena Karaa, Mirjami Kuosmasta, Emma Väänästä tai Siiri Angerkoskea!



Parhaat filmit tehtiin 30-40-50-luvuilla. 60-luvulla koko yhteiskunta kaikkine ilmiöineen alkoi mennä "alamäkeen" pikkuhiljaa. Silloin tehtiin ensimmäiset rumat autot ja rumat rakennukset. Idyllinen kauneus alkoi hiipua. 70-luvulla saa todella hakea elokuvaa, josta pitäisin. Kauneuden vuoksi en pidä niistä yhdestäkään. 80-luvulla alettiin taas saada punaisesta langasta kiinni vähitellen, askel askeleelta. Nykyisiä kotimaisia elokuvia ahmin taas innolla. Vaikka eivät ne voita vanhoja konkareita.

Pilvisen päivän ajatuksia

Matkakuume koettelee. Tekisi mieleni singota eteenpäin, odotus ja jumittaminen hermostuttavat.



Haluaisin myös istahtaa kirjoituspöytäni ääreen järjestelemään papereita. Sukututkimusta lippusina ja lappusina, vihkoina ja kirjeinä laatikkokaupalla.



Mutta juuri nyt en voi keskittyä. Ajatukset karkaavat haaveiden liitoon. Eikä sitäpaitsi ole aikaa. On siivottava, katsastettava vaatteet, hosuttava sinne tänne.



Edessäpäin vielä on aika käsitöille ja askarteluille. Mieli halajaisi niihinkin, mutta työhuoneen vuoro on viimeisenä. Tuntuu että joskus olen ehtinyt kaikkea!



Eilen illalla aloitin uuden kirjan. Hopeakihlajaiset vuodelta 1942, Suomi-Filmin elokuvakäsikirjoituskilpailun voittajaromaanin. Siinä eletään jotenkin aitoa elämää, silloin kun kaikki oli vielä toisin.



Mutta juuri nyt arki kiskaisee mukaansa. Hyvä niin.

Melkein pihalla

Kari Väänäsen esittämä kiinteistövälittäjä sanoo mielestäni hyvin elokuvassa Juoksuhaudantie, että "me emme myy taloja, me myymme mielikuvia". Ja sitten jotenkin niin että pienet asiat ovat merkitseviä; kuten suojelusenkeli-taulu seinällä, narisevat vintin portaat ja lasikuisti. Vaikka sillä kuistilla ei juoda kahvia kuin kerran vuodessa, mielikuva siitä vaikuttaa ostopäätökseen. Saipa hän vielä roolista vuoden kiinteistövälittäjä-palkinnon. Loistavaa! Juuri noinhan se menee.

Kuvissa kuisteja Venäjän Karjalasta.