*click*
Tila kasvoi, peltoja raivattiin ja elämä alkoi olla mallillaan. Vanhemmat toivoivat etteivät oman lapsuuden kauhut enää toistu; vihollinen idästä rynnistä paikalle polttaen kyliä, tappaen ihmisiä ja ryöstäen lapsia orjiksi omalle maalleen. Pitäjästä vietiin 30 lasta väkivalloin Isonvihan tiimellyksessä 1713-1721 venäjälle. Yrjönkin kotitalosta vietiin poika, sukulainen.
Mutta tulee muuta, oikeastaan sitä tavallista. Kuolemaa. Perheen toiseksi vanhin poika Juuse, kuolee 19-vuotiaana rintatautiin. Hänestä seuraavaksi nuorempi sisko Anna kuolee 22-vuotiaana äkkinäiseen kuumeeseen. Talonpito ei kuitenkaan ole vielä uhattuna sillä lapsista jäljellä ovat Johannes ja Maria. Johannes on ollut jo vuoden naimisissa suuren ja arvostetun talon tyttären Marian kanssa. Ja pikkusisko Maria menee naimisiin hänkin ja ryhtyy asumaan torppaa.
Yrjö ja Susanna ehtivät nähdä vielä vanhimman poikansa jokaisen kahdeksan lapsen syntymän. Mutta eivät enää onneksi vanhimman lapsenlapsensa murhaa. Sen sijaan miniä Maria joutuu kokemaan kuolemaa enemmän kuin kenellekään soisi. Emme voi enää tietää miten siihen suhtauduttiin silloin, kun kuolema oli lähes arkinen vieras. Ehkä se on kallistanut rukoukseen vahvemmin kuin mikään muu.
Maria joutui kumartumaan haudan ääreen lukuisia kertoja. Ensin lähti miehen sisko, kaksi omaa lasta vauvana, sitten appivanhemmat, aviomies, tytär murhattuna, toinen tytär (12:sta lapsen äiti), sekä yhteensä 12 lapsenlasta! Tähän ei ole laskettu Marian omien vanhempien ja sisarusten kuolemia, joita niitäkin on tietysti ollut omassa lapsuuden kotipitäjässä.
Silti talonpito jatkui, eikä suku sammunut. Johanneksen ja Marian poika Salomon tuli aikanaan isännäksi, Johanneksen kuoleman vuonna. Rakennettiin uusi talo, kuvassa oleva, suurempi kuin edellinen. Uusi vuosisata oli alkanut ja keisari tuli kuninkaan sijaan. Mitä mahtoivat ajatella maailman mullistuksesta vanhat, jotka olivat lapsena kuulleet kauheita asioita vanhempiensa lapsuudesta? Aikanaan perintölinja uhkasi katketa, tila myytiin. Mutta sukulinja jatkoi vuosisadasta toiseen. Yhteydet vanhaan vain unohtuivat. Kunnes erään naapuritalon utelias pikkutyttö alkoi tutkia juuriaan. Jos olisi toisin, asuisinko minä nyt tuossa talossa?
5 kommenttia:
Kylläpä on kiinnostava teksti.
Hukkasin blogisi suosikeistani joskus, kun kone hajosi - löysin taas, jostakin kommenttilaatikosta käsin :)
Mennyt aika on aina niin mielenkiintoista. Tahtoisin tietää suvustanikin enemmän, niistä ihmisistä joita en ole koskaan edes tavannut.
Kiinnostava teksti tosiaan :)
SARI; Kiitos! Mukava että löysit tänne :) Piipahdellaan puolin ja toisin.
milla; Niin, historia on mielenkiintoista! En tiedä mitään mielenkiintoisempaa. Minäkin tahtoisin tietää, vaikkapa vain esi-vanhempien hiustenvärin! Sellaista jota asiakirjoista ei voi saada selville.
Ja kiitos! :)
Sanopas, kunpa kaiken tämän elämän ja ajan saisi nähdä, kunpa enemmän olisi laitettu muistiin, kunpa enemmän olisi ymmärretty kuunnella ja kysellä.. miten jännittävää on seurata omien juuriensa löytymistä. Ystäväni tekee sukututkimustani, laajempaa kuin minulla vielä koskaan on ollut tiedossa, selvää jo on, että melkoinen sekametelisoppa on perimäni !
Ensi lauantaina pääsen näkemään taas laatikoittain suvun vanhoja kirjeitä... oloni lienee kuin possulla rukiissa :- )
Ullakon Aarteet; "kuin possulla rukiissa" :D
Wau, ihanaa! Kuule meillä on aika sekametelisoppa tuo perimä! Kerran innostin työkaverin (joka on kotoisin toiselta puolelta Suomea) tutkimaan sukua ja kävikin ilmi että olemme 9.serkut! Ja perimässäni vilisee ulkomaita ja kaikenlaista. Kuten meillä kaikilla. On niin ihanaa selvittää niitä kiemuroita! Vertaillaan sitten vaikka meileissä että ollaanko sukua... luulen että kyllä!
Lähetä kommentti