keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Lontoo, punaista










Kun olin pieni, tuttava kysyi lempiväriäni. Muistan sen hetken selvästi. En ollut koskaan ajatellut moista ja hämmennyin. Hän koetti auttaa; minkä värisiä vaatteita mieluiten pidän? Äh, ei meillä koskaan kysytty minkä värisen vaatteen haluan, en ainakaan muista. Lopulta pinnistin ja päädyin siihen että punainen se varmaan on. Kai. Tuttava luuli sitten siitä eteenpäin etten muusta välitäkään kuin punaisesta. Höh. Mietin kauan että PITÄÄKÖ ihmisellä olla lempiväri?

Sittemmin on ollut musta kausi, mustaa ja neonvärejä yhdessä. Sitten värien sekamelskaa, niin etten koskaan ajatellut sopiiko joku jonkun kanssa yhteen.
Oli sellainenkin vaihe että tykkäsin maaväreistä ja mausteväreistä. Luonnon väreistä.

Tekstiilikoulussa yllättäen suunnittelin lähes pelkästään vaaleita töitä. Valkoinen, kerma, kellastunut, luonnonvalkoinen, pellavan vaaleat sävyt; mitä ihania värejä! Johtui kai stressaantumisesta etten jaksanut katsella värejä. Heti perään rakastuin 60-luvun kaikkein iloisimpiin väreihin. Loistavien painokankaitten aikaa!

Nyt kaikki on tullut takaisin. Luonnonvärit, kermanvaaleat, oliivi, harmaa, iloiset ja raikkaat räiskyvät värit, vihreät, violetti, musta. Tilanteen mukaan viihdyn kaikenlaisissa väreissä. Ristiriitaisuus se kai on luonteeni yksi keskeinen osanen...

2 kommenttia:

Kuukki kirjoitti...

Ihania kuvia! Taisin jäädä jo nyt ensimmäisellä kerralla koukkuun blogiisi ;-)

Thilda kirjoitti...

Kiitos kiitos! Juuri kuvailin ehkä pari tuntia blogiin, kun pitäisi tehdä ihan muuta. Taidan olla koukussa blogitteluun ;)