tiistai 23. helmikuuta 2010

Lontoo, liikkeitä, osa 1











Huiskin turistibussin kattopaikalla kätevästi ympäri Lontoota. Kiersimme kahtena päivänä kaksi eri reittiä tällä bussilla, joka ajaa säännöllisellä aikataululla. Tietyiltä merkityiltä pysäkeiltä voi pompata kyytiin. Hinta sisältyy metron muutaman päivän turistilippuun. Samoin hintaan sisältyy pieni risteily Thamesilla, mutta älysimme asian liian myöhään käyttääksemme tätä palvelua.

Turistiajelua suosittelen lämpimästi. Opas oli hauska ja suunnilleen kaikki oleellinen tulee nähty noin 1½ tunnin ajelulla. Jos on hyvä ilma (kuten meidän 5 päivän matkallamme toukokuun alussa; oli helle joka päivä!) voi bussin toiseen kerrokseen kivuta istumaan katottomille paikoille. Kuvaaminenkin onnistuu yllättävän hyvin.

Pienelläkin budjetilla matkan voi tehdä jos käyttää Ryanairia ja varaa hotellin Booking.com -sivustolta, jossa hotellit voi järjestää hintajärjestykseen. Löysimme hyvän hotellin (jossa wc/suihku sisältyi huoneeseen) Paddingtonista (vain kolmisen km ydinkeskustasta) todella huokealla. Hotellimme maksoi 65£/ yö kahdelta hengeltä yhteensä. Suomessahan tuo summa on korkeampi ja peritään "per henkilö", eikä "per huone" -kuten monissa muissa Euroopan maissa. Lennot maksoivat 175€ yhteensä molemmilta.

Ja huomattavasti halvemmallakin pääsee, jos väijyy Ryanairin tarjouksia ja ottaa vaikka hostellin hiukan kauempaa. Metrolla on todella vaivaton liikkua, jonka todistaa jo sekin että minä ajelin siellä kuin kotonani, vaikka en ole ajellut edes Helsingin metrossa sitä ennen. Metron turistilippu ei paljon maksanut, joten siinä oiva kulkupeli huokealla.

Ainut asia jota haluan korostaa, jos matkustat Ryanairilla Lontooseen; varaa pois lähtiessä KUNNOLLA aikaa lentokentälle. Junamatka kentälle kestää yllättävän kauan ja kentällä voi tulla odottamattomia käänteitä eksymisen tai "tiski suljetaan 20min kuluttua" -tiedotuksen merkeissä, kun seisot pitkän jonon hännillä! Me varasimme hotellilta lähtemisen ja koneen starttaamisen välille aikaa noin 5 tuntia, mutta ehdimme silti hiukan liian täpärästi. No nämähän on tämmöisiä vähän matkustaneen höpinöitä... :) Hyvää matkaa!

P.S. Jos joku tämän innoittamana päättää lähteä Lontooseen, toivon kommenttia matkan onnistumisesta ja omista kommelluksista! Ja kysellä voi mitä mieleen juolahtaa.

4 kommenttia:

vilukissi kirjoitti...

Nyt tuntuu siltä, että pitäisi päästä reissuun...näyttävät nuo liikkeetkin aivan ihastuttavilta! Ja nuo tulitikkuaskiesi kuvat...aaah...miten noin paljon onkaan erilaisia!

Thilda kirjoitti...

Niin, Lontoo houkuttelee kyllä vahvasti edelleen. Emme juuri liikkeissä kulkeneet.Paitti Portobelloroadin antiikkitorilla. Fiilisteltiin muuten vaan, kuvattiin ja oltiin Annan ja Aatun jäljillä.
Tikkuaskeja on tehty varmaan miljoonia erilaisia jo pelkästään Suomessa, niin että ihan sitä masentuu näitten omien muutaman kanssa. Vaan ei kaikkea voi omistaa, eikä tarvii saada. Mihin nekin pistäis sitten? Muutenkin kaikkee nurkat väärällään. :)

Kickcan and Conkers kirjoitti...

I can't really understand much of this but i think you're giving advice on how to travel to London on the cheap. It can be done, but it's an expensive city. I studied at Uni there for 3 years, how I love this city :)

Thilda kirjoitti...

Yes, you are right! I told how we travelled very cheaply there. And more photos will be in blog now and then.