*click*
Miten olimme aina yhdessä
Leikimme enimmäkseen salapoliiseja
Keksimme oman salakirjoituksen
Lähdimme ulos päättäen että "nyt kukaan ei saa nähdä meitä ainakaan tuntiin" ja juoksimme lähiympäristössä umpimähkään syöksyen ojaan piiloon jos joku ilmestyi näköpiiriin :)
Kukaan ei varmaan huomannut!
Piirsimme
Erossa ollessamme kirjoitimme toisillemme kirjeitä
Kummankaan kotona ei ollut puhelinta, joten haaveksimme valomerkeistä ikkunasta ikkunaan Annan ja Dianan tapaan (näköyhteyttä ei vain ihan ollut)
Keräsimme kiiltokuvia ja hajukumeja ja tarroja jotka laskimme tarkasti; innostuneina etenkin silloin kun toisen äiti toi "Heps"-tarroja (hintalappuja) kokonaisen rullallisen
Leikimme Annaa ja Dianaa
Pukeuduimme äidin matonkudeläjästä penkomiimme vaatteisiin ja kävelimme pitkin katuja
Ja tietysi leikimme hienoja rouvia
Laskimme mäkeä
Kaivoimme lumeen tunneleita ja luolia
Rakensimme majoja
Leikimme piiloa
Vakoilimme ihmisiä ja annoimme heille lempinimiä kuten "mokkanahka"
Juoksimme tuulen tuntuessa kasvoilla
Seurasimme puroa
Ryömimme naapuruston ulkorakennuksiin
Lähdimme koululle kiikkumaan tai kiipeilemään
"Asuimme" leikkimökissä
Haimme jo parilla kymmenpennisellä irtokarkkeja baarista tai KUNNON hampurilaiset (ne lautasenkokoiset joissa oli makua!)
Jaoimme suklaapatukat millilleen tasan
Soitimme pilapuheluita puhelinkioskista, etenkin siihen pitkään numeroon jossa vastasi kiinalainen automaatti naisäänellä
Niin nostalgista, niin ihanaa! Kun olemme vanhoja, kyllin vanhoja ettei mitään enää ole, jäljelle on ehkä vain nämä muistot. Halaus Ystäväni :)
4 kommenttia:
Ihanat muistot.Mokkanahka tosin ei tule nyt mieleen.Kyllä se olikin hiukan toisenlaista kuin nykypäivän nettilapsuus.Voisin lapsellisuuksissani leikkiä vieläkin sitä "kukaan ei saa nähdä-leikkiä".Nyt olisi ainakin kunnon kinokset mihin hypätä!-Vippe
Joo, olispas kivaa! Lapsenmielisyys eläköön ja voimistukoon meissä ;)
mietin lukiessani, että miten tuttuja asioita, juuri tuollaisena minkän muistan...
Tässä eräänä päivänä luin Facebookissa vanhan ystäväni seinää ja siellä oli kohta, missä hän pyysi muistelemaan lapsuuttamme ja nuoruuttamme, joku sinne oli jo kirjoittanutkin. Mieleeni pulpahti muisto, yksi ainoa ilkeä kirje, ilkeä lause, siitä huolimatta, että olimme ystäviä vuosikaudet ja koimme montaa hauskaa hetkeä. Ja päällimmäiseksi tuntuu jääneen yksi lause, joka satutti, en olisi uskonut ! En kirjoittanut mitään...
Koetan itsekseni päästä yli asiasta, joka on ilmeisesti alitajuisesti vaivannut 30 vuotta !
Joskus tilanteista voi jäädä joku tietty pieni juttu vaan mieleen. Toinen voi muistaa ihan toisinkin. Mutta totta se on että joku lause tai välillä väärinkäsityskin voi vaivata vuosikymmeniä! Ja joskus muisti armeliaasti hävittää sellaiset muistot.
Mutta se huumaava vapaudentunne lapsena, kun kouluviikko oli ohi ja perjantaina juosta viipotti ystävän luo, voin tuntea sen edelleen NIIN selvästi! Perjantai-saunan savun tuoksu liittyy siihen.... Nuuh!
Lähetä kommentti