Eilen tuli dokumentti rakennussuojelun historiasta. Siitä miten etenkin 60-luvulla purettiin hurjasti kaupunkien keskustoista vanhoja rakennuksia. Se tekee minut hyvin surulliseksi joka kerta. Surulliseksi ja vihaiseksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Ihana talovanhus! Kukakohan on senkin hylännyt?
Anonyymi; Niin on! Olen sitä ihaillut jo vuosikausia ja samalla pelännyt että koska se puretaan. Ennen pihaan menemistä kysyin perikunnalta luvan kuvaamiseen. Taisivat vain ihmetellä että miksi talo minua kiinnostaa. Eivätpä tienneet että minä rakastan taloja! :)
Kaunis niin kaunis ja hylättynä. Minäkin näen vanhoissa taloissa pelkkää kauneutta. Katsokaa nyt ikkunoitakin, pieniä yksityiskohtia, voi aaah!! Joku on tehnyt rakkaudella ja suurella ammattitaidolla...eikä edes myyty, kun viimeinen asukas lähti. Surullista, monta tarinaa ja elettyä elämää.
Ihania kuvia noissa aikaisemmissakin postauksissasi!
Vilukissi; Kiitos taas kauniista sanoistasi! Joskus voi olla niinkin että vanhan talon omistaja on vaikka vanhainkodissa ja elättelee toivoa päästä takaisin kotiin, kuten oma mummani teki, vaikka kotiinpaluu olisi kuinka mahdotonta.
Kun näen vanhan talon, kuvaan sitä ensin ulkoa, sitten haaveilen sisälle pääsystä. Tapaan usein sanoa "mitähän aarteita tuollakin olisi" kun ajamme jonkun autiotalon ohitse. Unelma olisi päästä joskus taloon joka on hylätty kymmeniä vuosia sitten, mutta sisällä kaikki on jäänyt ennelleen, aika ikäänkuin pysähtynyt.
Toivoisin kaikille vanhoille taloille hyvää kohtaloa!
Lähetä kommentti