Unelmaiset neuleet

Olen tilaillut Sjödeniltä useammankin neuleen. Kuitenkaan niitä ei tunnu olevan tarpeeksi. Miten voi joka kuvastossa olla neule joka on "pakko saada"?! Pula-aika voisi olla terveellinen kokemus nykyeläjälle...

Sunnuntaisarja, osa 28

Tunnustuksia

Sain Vilukissiltä tunnustuksen, kiitos!




Tunnustukseen kuuluu jakaa se seitsemälle muulle bloggaajalle ja samalla kertoa itsestä seitsemän tunnustusta.

1) Rakastan lukemista. Luen aina kun mahdollista ja monenlaista, mutta pääasiassa historiaa.

2) En tiedä mitään nykymusiikista. Folkswagen on tuorein nykybändi johon olen hurahtanut. Metrotytöt, Olavi Virta ja Tapsa Rautavaara ovat suosikkejani.

3) Jos olisin upporikas, matkustelisin ainakin puolet ajastani. Kiehtovin maa on Kiina ja sitten taitaa tulla Skotlanti...

4) Jos voisin, niin poistaisin maailmasta muovin. Inhoan sitä!

5) Pysäyttäisin arkkitehtuurin vuoteen 1965. Siitä eteenpäin on rakennettu kelvotonta ja rumaa ja purettu liikaa vanhaa.

6) Kadehdin Kuubalaisten autokantaa! Missään ei ole niin paljon 50-luvun jenkkirautoja.

7) Minua kiinnostaa tavattomasti 50-luvun Neuvostoliittolainen muotoilu.

Tahdon jakaa tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille;
Ardoise & Bitume
Au fil de...
Girl from the corner table
Kickcan and conkers
Lumetta
Sandra Juto
un coeur en provence

Hetki johon voisin jäädä

Ihana harmoninen olo ja mukavia tulevaisuudennäkymiä. Juuri loistava perjantaitunnelma!



Kuvat on otettu talosta joka on yksi kauneimmista näkemistäni. Kuin suoraan Suomi-filmistä! Kohta Siiri Angerkoski kurkistaa ikkunasta ja huutaa jotakin puutarhassa käyskentelevälle professorille. Yläkerran ikkunan takana asustelee kesäasukas, eräs ylioppilas perhoshaaveineen ja valkolakkeineen.

Melkein luulisi metsäpaloksi

Otin kuvat eräänä kesäiltana mökillä.

Uusia puhelimia

Tässä joitakin viikkoja sitten menin erääseen liikkeeseen ja jo mennessäni päätin etten osta mitään, en AINAKAAN puhelimia. No, neljä puhelinta kainalossa sieltä kuitenkin lähdin. En voinut vastustaa niitä!

Etualalla juuri hankittu Ericsson, sen takana uusvanha tolppapuhelin ja takana häämöttää Siemens&Halske, sitä tavallista pöytämallia.





Suomen puhelinteollisuus oy





Vähän erikoinen Siemens&Halske



Viisi puhelinta, ikäskaala noin 80 vuotta. Uutta hankintaa edustaa vasemman reunan metallikuorinen musta laatikkomalli.

Kahvila vanhassa puutalossa

Sunnuntaisarja, osa 27

Satoa

Perjantai-illan tunnelmissa

Joskus tulee jostakin kaukaa tunnelmanpätkiä. Olen kokenut niitä viimeaikoina paljon. En tiedä miksi. Ne tulevat unen rajamailla, tai varoittamatta rauhallisina hetkinä. Noin vain. Joku kaiku nuoruudesta tai lapsuudesta. Joku hetki, jota en ole muistanut vaikkapa 25 vuoteen ja sitten se on äkkiä elävänä mielessä. Kuulen jonkun sanovan jotakin sieltä vuosien takaa. Tai tunnen jälleen tarkalleen miltä joku tietty hetki tuntui. Tai haistan jonkun tuoksun tai maistan maun. Kummallisinta on että ne tulevat ilman mitään linkkiä nykyhetkeen.

Ehkä olen herkällä ja vastaanottavaisella mielellä. Elämä on tasapainossa ja olen onnellinen. Ehkä minulla on aikaa ja voimia taas ottaa vastaan muutakin kuin konkreettisuutta nykyhetkestä. Ne hetket tuovat tyyneyden, vahvan onnellisuuden ja hieman haikeutta, ikävää sinne jonnekin.

Jos tunnelma ei tule itsestään, saan sen tulemaan vaikkapa jonkun kirjan kautta. Tai paikan, musiikin, maun. Anna-kirjat ovat tässä asiassa parhaita aikakoneita.

Ostin tänä kesänä taas lisää Anna-kirjoja, ensipainoksina.

Annojen tunnelmat ovat perusjuttuja.

Silloin kun hurahdan johonkin, niin hurahdan täydellä voimalla!

Olen aina pitänyt perjantaista. Muistan miten lapsena tyytyväisenä kouluviikon loppumisesta lähdin ruoan jälkeen ulos; seisoin hetken portailla, nuuskin ilmassa leijuvaa saunasta tulevaa savun hajua ja tein suunnitelman. Lähdin viipottamaan ystävän luokse, kohti salapoliisiseikkailuja tai muuta jännittävää leikkiä. Se vapauden tunne oli huikea! Voin edelleen loksahtaa siihen 10-vuotiaan tunnelmaani. Haikeaa ja onnellista...

Rautakauden koiruuksia

Kuvat on otettu Sastamalassa Koiramäen talossa. Söpössä vanhassa talossa on Koiramäkikauppa ja näyttely- sekä leikkitilat. Minusta Mauri Kunnaksen Koiramäki-hahmoissa on jotain todella kiehtovaa. Etenkin nämä näyttelyn esihistorialliset koirat ovat lähellä sydäntäni. Miten niihin on saatukin niin aidontuntuinen ja samalla humoristinen henki!













Kuun ulvontaa, mitäpä muutakaan...

Mielikuvituksen voima

Lapsena olisin kaikkein mieluiten ollut Vihervaaran Anna, Tarzan tai intiaani. Mutta aikuisuuden varalle toiveammatikseni valitsin salapoliisin tai arkeologin työn. Salapoliisin tointa innokkaasti harrastinkin. Harjoittelimme ystävättäreni ja "isoveljeni" kanssa aina kun mahdollista.

Perhetuttu saattoi olla mafiapomo, jota piti tarkkailla roikkumalla parvekkeenkaiteen ulkopuolella villiviiniköynnöksen seassa. Koska tahansa vastaan saattoi tulla murhaaja tai vankikarkuri, jonka varalta vakoilimme alituisesti jokaista kulkijaa. Meillä oli valeasujakin riittämiin; äidin matonkudeläjät pitivät siitä huolen.

Kuvassa salapoliisiarkistoa, jonka salaisia asiakirjoja voimme paljastaa osittain.

Ryömimme naapureiden ojia pitkin näkymättömästi paikasta toiseen ja hiiviskelimme muiden ulkorakennuksissa ilman lupaa. Olisimme varmasti olleet loistavia "sentraalisantroja", jos niitä siihen aikaan olisi vielä ollut. Joskus löysimme ojanpientareelta rahaa, joka saattoi liittyä tietysti rikokseen, mutta sijoitimme ne tyytyväisin mielin merirosvokarkkeihin.

Kannoimme tietysti mukanamme Sudenpentujen käsikirjoja ja luimme salapoliisin käsikirjaa silmät teevadinkokoisina. Olimme varmoja että jonain päivänä nappaamme volvo-markkasen tai jonkun muun kuuluisan rosvon.

Lapsena kaiken voi pelastaa mielikuvitus. Jos ruoaksi oli vaikkapa perunakeittoa, josta en oikein pitänyt, kuvittelin että olen Tarzan, joka on itse saalistanut lautasella kelluvan antiloopin. Ruoka alkoi maistua suorastaan herkulliselta. Jos ulkona oli kylmä, kuvittelin taas olevani "Tarzan joka ei kylmää tunne" - ja kas, kylmän tunne hävisi tyystin. Jälkimmäinen toimii muuten edelleen, kokeilkaa vaikka!

Puutarhan anti talteen!

Tänä kesänä perustin kotiin pikkuisen kasvimaan. Herneitä, retiisejä, porkkanoita ja juuripersiljaa. Yrttitarha ja muutama tomaatti, sekä minimaalinen kesäkurpitsa. Omenoissa on muumiotautia tänä syksynä roppakaupalla, mutta muutamia sentään saadaan syötäväksi asti. Mustat, punaiset ja valkoiset herukat ovat virkeitä, mutta karviaisvanhus pitäisi nuorennusleikata. Osa vadelmista odottaa siirtoa muiden lajitovereiden luo.

Tästä syntyy hilloa, piirakkaa, mehua, kiisseliä, (herukka)sinappia sekä kuivattuja yrttejä talven varalle sosekeittoihin ja pizzan päälle.

Kuvan nalle on vanha nukketaloni asukas. Muuten virkeä papparainen, mutta olkapäävaivoja havaittu jo 30 vuotta sitten.

Amurin työläismuseossa, osa 4