tiistai 31. tammikuuta 2012

maanantai 30. tammikuuta 2012

On otettava






lusikka kauniiseen käteen ja ryhdyttävä siivoamaan kaikkien hienojen ja nerokkaiden tekosyiden jälkeen.










.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

lauantai 28. tammikuuta 2012

Germolenen sijaan...

.

...pomppasin saunasta avantoon. Ei vaivaa kylmät jalat, eikä tarvita villasukkia yöllä. Ihokin tykkää! Voittehan kuitenkin kokeilla Germolenea, mikäli satutte sitä jostain löytämään. Weldon's Ladies' Journalin (1924) postimyynnin toimivuudesta en kuitenkaan mene takuuseen.






                                                                         .

perjantai 27. tammikuuta 2012

Kissaterapiaa Virossa


.

Virossa saimme kissaterapiaa suloisilta karvatassuilta. Tämä pörheä pulloharjahäntä kerjäsi ruokaa aamupalalla hotellin terassilla Pärnussa. Syötin sitä tietysti. Minusta tuntuu että muutkin ovat niin tehneet!





Tämä veijari puolestaan vietti kissanpäiviä ikkunan välissä Tartossa. Retkotti siellä täydessä unessa hiukan ehkä ahtaan tuntuisesti, mutta ohikulkijoiden iloksi!







.

torstai 26. tammikuuta 2012

Keila-Joa, Kartano Virossa




.

Sain lahjaksi vuosia sitten kirjan Viron hylätyt kartanot (Ants Hein -98), jonka kannessa on kuva juuri tästä kartanosta. Kesällä ajelimme sattumalta paikanpäälle ja ilokseni huomasin että rakennusta ollaan restauroimassa. Kartano on Viron ulkoministeriön omistuksessa, eikä sen pihaan päässyt kuikuilemaan. Yritin sitten napata muutaman kuvan kauniista kartanosta hiukan etäämpää. Kartanon puistossa on nähtävyytenä kaunis putous.










Hans Stackenschneiderin suunnittelema kartano valmistui vuonna 1833. Kartanon omisti tuolloin Alexander von Benckendorff, keisari Nikolai I:n kolmannen kanslian johtaja.


.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

tiistai 24. tammikuuta 2012

Complete Guide - Early Spring

.


Olisi hauskaa jos vanhoista mainoskuvastoista voisi vielä edelleen tilata tuotteita. Siinäpä olisi hyvä syy seota tavarataivaaseen!










Weldon's Ladies' Journal 1924

.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Tuumimista


Pohtimista tuumimista
Joskus on vain pysähdyttävä miettimään asioita
Jäsenneltävä ja luokiteltava
Jälkeenpäin on hyvä ja uudistunut olo






Tälle valokuvalle on tapahtunut säilytyksessä jotakin mielenkiintoista
Kuva on muuttanut värinsä metallisemmaksi
Ensin ei vuosiin tapahdu mitään
Sitten äkkiä kaikki on peruuttamattomasti muuttunut

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Värikästä


Oli viikonloppuna!





.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

tiistai 17. tammikuuta 2012

maanantai 16. tammikuuta 2012

Valmistaudu bikinikauteen, hankkiudu eroon käsikarvoista!


.


Jotkut asiat vain pysyvät vuosikymmenestä, -sadasta ja jopa -tuhannesta toiseen!






Weldon's Ladies' Journal 1924.


.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Pakkanen puree




Ihana että vihdoin saimme oikein pirteän pakkasen hetkeksi aikaa! Posket punaisena olemme sinkoilleet ulkona koko päivän.








lauantai 14. tammikuuta 2012

Loistavaa!

.


Heti kun 13.päivä ja perjantai muuttui eiliseksi, sain blogini toimimaan taas, kiitos toisen bloggaajan ohjeiden!
Eli enää ei ole seinä vastassa, vaan ovet ovat avoinna jälleen. Jos jollakulla on sama ongelma, löytyy apua edellisen postauksen kommenttilootasta.























.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Ongelmia bloggerissa

.

Toissapäivänä ilmeni bloggerissa sellainen ongelma, etten pysty avaamaan kommentteja, enkä siis myöskään vastaamaan niihin. Olen aina pitänyt tärkeänä vastata kaikkiin kommentteihin ja tämä tilanne häiritsee minua todella.

Luulin että blogin muokkaamisella olisi ollut jotain tekemistä asian kanssa. Lähdin tutkmaan asiaa, jolloin löysin uudistuksen; bloggeri on ottanut käyttöön roskapostitunnistuksen kommenttien osalta. En minä ole sellaista halunnut. En voi säätää roskapostisuodatinta tai vaikuttaa asiaan mitenkään. Kaiken kukkuraksi muillakin tuntuu olevan ihan sama ongelma. Asiaa pitäisi näköjään puida englanniksi palaute-kanavalla. Juhuu!

Tämä vaatii hermojakuluttavaa pohdiskelua ja perehtymistä. Siksi hermojalepuuttava kuva tälle päivälle Lovely-sukkapaketista ja Beatles-vyönsoljesta:





Jos jollakulla on vinkkiä tilanteen korjaamiseen, niin otan avun ilomielin vastaan!
P.S. Olen löytänyt kanavan josta pääsen näkemään kommentit, mutta en voi vastata niihin.
.

torstai 12. tammikuuta 2012

Nainen! Kärsitkö viiksistä tai hermoista?

.


Käänny Weldon's Ladies' Journal:in, (march 1924) pelastavaisten mainosten puoleen! Hetimiten!














.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Kartanon katto kuin kermavaahtoa

.

Vai käykö nyt niin että joka puolella näkee vain herkkuja, kun pitäisi viimein luopua niistä?









.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Kevyttä herkuttelun jälkeen

.

Näinä päivinä alkaa pikkuhiljaa mässäilyt olla mässäilty. Enemmän vihreää teetä, enemmän liikuntaa ja vähemmän ylenmääräistä herkuttelua. Luonpa vielä viimeisen silmäyksen Virolaisen marketin tiskille, leivoksiin ja lihaan. Kuvat on otettu noin puoli vuotta sitten. Katsokaahan noita kilohintoja! Ja molemmilla tiskeillä on silmänruokaa aika tavalla! Leivostiski oli suurin milloinkaan näkemäni, vaikkain kuvassa siitä on vain pieni nykerö. Heippa herkut, nähdään joskus.








.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Aikuiset

.

Miksi aikuiset ovat niin tärkeitä?
Miksi aikuiset karkaavat sisälle lumisateesta?
Miksi hiukset on oltava kuosissaan talvellakin pipon alla?
Miksi aikuiset vain istuvat leikkikenttien penkeillä?
Miksi aikuiset tekevät niin harvoin lumiukkoja?
Miksi aikuiset kuitenkin katsovat "Lumiukkoa" televisiosta jouluna silmät loistaen?





.