Kuuba * kumous

Päivän kuva.

Mummonmökki

Olisi ihana asua mummona mummonmökissä. Ihan pienessä ja kodikkaassa mökissä, jossa olisi pieni piha ja kenties jokunen eläin, vaikkapa kissa käyskentelemässä pihamaalla.

Vaan ensin pitäisi vähentää kokoelmiaan aika tavalla. Nyt sukutukimusinnossa olen päättänyt, että minun kirjeeni, päiväkirjani ja muut arkistoni lahjoitetaan sitten joskus kansan arkistoon. Tulevien ihmeteltäväksi.

 Parhaillaan kartoitan arkistoja, joissa on suvun materiaalia. Ja samalla toivon, että mahdollisimman moni olisi lahjoittanut jotakin johonkin museoon tai arkistoon. Yllättävän paljon on löytynytkin!

.

Hyvää kesäkuuta!

Niin paljon puuhastelua että ei tunnu ehtivän mitään kunnolla!

Olen kiihtyvällä huimalla vauhdilla edistynyt sukututkimuksen kanssa. Saanut kuvia kaukaisien aikojen sukulaisista roppakaupalla. Postipoika toi tänään kirjan jossa on esi-äidin veljestä artikkeli.

Olen keksinyt tänään ainakin 3 sellaista arkistoa johon pitää vielä ottaa yhteyttä. Teen muistilistaa tästä kaikesta, muuten sekoaisin saappaisiini.

Olen kylvänyt Virosta ostamiani siemeniä parvekelaatikoihin, kitkenyt tarhoja, kaivertanut entisten omistajien asettelemia tarhanreunuskiviä maan pinnalle jälleen, istuttanut kukkia ja perunoita. (istutetaanko perunoita?)

Olen ihmetellyt miten raparperi voi olla jo niin iso että siitä on pakko tehdä muutama satsi piirakkaa ja mehua heti alkuviikosta, kun saavun viikonlopun riennoista kotiin. Olen taivastellut kellarin vieläkin viime- ja edellisvuotisista mehuista ja hilloista notkuvia hyllyjä... ja miettinyt mihin mahtuvat ne uudet satsit, joita pian sinne taas jemmataan.

Hyvä alku kesäkuulle siis. Kivaa ja kiireistä!



Blogipalkinto



Sain Susannalta  mielenkiintoisesta blogistaan palkinnon!

Kiitos paljon siitä Susanna!

Kiertopalkintoon kuuluu kiittää antajaa ja laittaa linkki hänen blogiinsa ja laittaa tämä palkinto näkyviin omaan blogiin. Sitten pitää valita 5 lemppariblogia, jolla on alle 200 lukijaa ja pyytää jakamaan palkintoa eteenpäin.

Tämän palkinnon tahdon jakaa eteenpäin seuraaville kauniille ja aina yhtä mielenkiintoisille blogeille:

(vaikkakaan osa näistä ei kyllä alita tuota 200 lukijan rajaa...)

MarieElisabeth's rum

Girl From The Corner Table

Lumetta

Parolan asema

Ullakon Aarteet

 

Tämän postauksen kukat ojennan teille!



Doktor Allesgut 1935

Löysin tämän pikkuruisen lastenkirjan joskus jostain kirppikseltä eurolla.

Muutaman vuoden kuluttua katselin Saksassa antiikkimessuilla saman kuvittajan, saman sarjan kirjoja, jotka maksoivat likipitäen 100 euroa. Jäi sitten ostamatta ne sarjan lisäosat, mutta entistä tyytyväisempi olin tähän kotoiseen löytööni.



Hiljaksiin hautausmaalla

Miten kauniita vanhojen hautakivien kaiverrukset ovatkaan! Vietin viime kesänä helteisen päivän Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla hiljaksiin kävellen, kuvaten, ihaillen.

Luontoelämyksiä

Viikon sisällä on ollut kaikenlaisia luontoelämyksiä. On törmäilty monen värisiin perhosiin ja saatu jäniksiin vauhtia. Pitkospuilla on melkein astuttu sisiliskojen päälle. Kurki on lähtenyt lentoon metsäautotiellä edessämme. Tuntui kuin se olisi täyttänyt koko tien siivillään. Joutsenet ovat rääkyneet ja haukahdelleet mökin lähettyvillä. Onneksi kuitenkin sen verran kaukana, ettei yöunet ole häiriintyneet. Sellaista metakkaa kun pitävät! 

 Ukkometso on pölähtänyt pöpelikköön ihan vierestä. Iso urospeura on juossut tien yli juuri automme edestä. Metsässä korvasieniä ihastellessa on nähty karhun jätöksiä ja jäljetkin. Ja ällistyttävimpänä on katseltu mökillä aamupalapöydästä kuinka susi juoksentelee pihan poikki ja pysähtyy merkkaamaan koivun juurelle.

Huh hui. Mitähän vielä?

Aarteita ja apatiaa

Eilen kävin Ahlmanin maatalousoppilaitoksen kirppiksellä heti ensimmäisten joukossa. En tiennyt mitä odottaa, mutta joitakin aarteita koulun kätköistä ehkäpä. Oppilaitoshan on toiminut Tampereella vuodesta 1904, vaikkakin jo vuonna 1881 Suomen talousseuran puheenjohtaja ehdotti maanviljelyskoulun perustamista Hatanpään kartanon läheisyyten. Oikeastaan jo 1799 oli Gabriel Ahlmanin testamentissa osoitettu rahat tähän tarkoitukseen, mutta byrokratian rattaat ovat hitaat, kuten monasti voi huomata.

Juhlasali oli täynnä pöytiä, jotka notkuivat lamppuja, lasipurkkeja, pulloja, laboratoriolasia, viinilaseja, lautasia, kulhoja, kannuja, punasavikeramiikkaa, kattiloita, valurautapatoja, kankaita, koulun opetustauluja, hyllyköitä, jne jne.

Syöksyin mahdottomassa tungoksessa (etanan vauhtia) sen pöydän luo, joka notkui lasipurkkeja. Niitä tavallisia isoja purkkeja, joita notkuu joka kodin kellarissa, katsoin ohimennen, mutta varsinaisesti ryntäsin harvinaisten vanhojen kapeiden purkkien luokse. Niiden joissa ei ole kierrekorkkeja, vaan hauska karhea kaulus. Lasimassassa ei lue Karhulaa tai Iittalaa tai Riihimäkeä vaan "A.A.Nyman ½Ltr" ja "A.A.Nyman 1Ltr".

Lisäksi sieppasin ihanan punasavisen astian, jota luulin ensin kukkaruukun aluseksi, mutta tulin toisiin ajatuksiin kun se on halkaisijaltaan aika iso ja joka puolelta lasitettu ja reunat ovat 90 asteen kulmassa pohjaan nähden. Pohjassa on massaleimana numeroita. En tiedä onko kyseessä joku tilattu erikoisastia vai mikä. Huutokauppaan en sitten uskaltanut edes kurkistaa. Olisi pian löytynyt jotakin henkeäsalpaavaa. Tyytyväisenä löydöksiini tepsuttelin kauniin maiseman ja maalaistuoksun halki takaisin bussipysäkille.

Ja sitten se apatiaosuus.

Sain eilen sähköpostia äitini serkulta, johon otin yhteyttä hiljattain. Mukava yllätys! Liittyen edellisen postauksen sukututkimukseen luin viestiä innolla. Kunnes tuli se kohta jossa kerrottiin isoisän äidin polttaneen vanhoja valokuvia. Hän asui poikansa luona vanhoilla päivillään. Kerran poika oli mennyt hänen luokseen ja nähnyt hänen polttavan valokuvia. Yksi albumi oli sitten saatu pelastettua. YKSI! Onneksi se on nykyään hyvässä tallessa sukulaisen luona.

Vaivuin aika lohduttomaan olotilaan. Mietin koko loppuillan asiaa. Näin yöllä unia aiheesta. Aamulla ensimmäinen ajatus liittyi kadotettuun sukuhistoriaan. Yllätyin oikein itsekin että reagoin näin raskaasti. Mietin että onko mummo aloittanut polttamisen vanhimmasta vai nuorimmasta päästä kuvakokoelmaa. Vai umpimähkään. Ja onko hän polttanut kirjeitäkin. Ja miten paljon hän ehti polttaa. Ja etenkin: MIKSI? Oliko siellä salaisuuksia... Joku aaninki minulla kyllä voi olla aiheesta.

Loppujen lopuksi nostin leukani pystyyn ja päätin rivakasti selvittää Matildan (tuon kuvia polttaneen mummon äiti) sisarussarjan kaikki jälkeläiset nykypäivään saakka ja ottaa heihin yhteyttä. Ehkä jollakulla on jotain vielä tallessa. Ja voihan olla, että löydän joitakin arkistoja vielä, joista en osaa tässä nyt uneksiakaan.

Olen hiukan paremmalla mielellä kuitenkin iltaa kohti. Enkä ainakaan luovuta!

Etenee!!

 Kaikki etenee kuin höyryjunalla!

Valtavia harppauksia sukupuun kanssa. Löysin julkisen arkiston jossa esi-äidin veljen perheen kirjekokoelmat on talletettu 1840-luvulta lähtien. Eräs yllättävimmistä kirjoittajista oli Jean Sibelius 1916...

Sormet syyhyävät päästä kirjeisiin käsiksi.

Olen saanut kiinnostavia meilejä lähes kaikilta, joihin olen ollut yhteydessä sukupuun vuoksi. Ihmiset ovat todella avuliaita ja yllättävät minut tiedonmurusillaan yhä uudestaan. Itse olen kuin salapoliisi, joka koko ajan keksii uusia keinoja saada enemmän tietoa. Kokoan murusista tiedon tilkkutäkkiä.

Mitä ihanaa hommaa!

Voisin tehdä tätä vaikka työkseni!

Oikeutta kaikille, toivottaa VR

Torstain talokuva

Kukkia ja hautausmaita

Pengoin kukkatarhaa tänään ensimmäisen kerran tänä keväänä! Rikkaruohoja on niin huojentavan vähän, koska käänsin tarhan lapiolla läpikotaisin viime syksynä. Kiskoin myös vanhaa köynnöshortensiaa seinästä irti korvat lepattaen. Sen käsivarrenkokoiset varret ovat luikerrelleet joskus seinälevyn alle, eikä levy tykkää, vaan pullistelee rumasti. Ronskisti katkoin köynnöksen oksia, niin että siitä tuli ihan klani. 



Huomasin että tulppaaneissa on jo isot nuput, voi jee! Odotan odotan odotan.

 

Sukutukims on edennyt siinä määrin että muutama merimies on löytynyt ja pappisperhe ja lukkari-kanttorin perhe. Seuraava askel on ottaa yhteyttä noihin seurakuntiin, joissa suku on työskennellyt 1800-luvulla ja penkoa kaikkea mahdollista tietoa heistä esiin. Vanhat hautausmaat tietysti pitää käydä myös läpi niillä paikkakunnilla. Vaikka ainahan minä vanhoja hautoja ohimennenkin katselen. Etenkin nuo käytöstä poistetut vanhat ristit jotenkin ihastuttaa ja surettaa. Ne on niin kovin kauniita, mutta en tiedä mikä niiden kohtalo mahtaa olla.

Tuttuja kevätnäkymiä