Isoäidilläni oli tuo kirja hyllyssä ja joskus hän selaili sitä hartaasti ja ikävissään. Ei tainnut koskaan Viipurin tyttö oikein hyväksyä että Suomen kulttuuripääkaupunki meni sen siliän tien. Murrekin pysyi vahvana toisilla murrealueilla asuessa kuolemaan saakka.
Sitä Viipuria haikaillessa laitan tähän hiukan sinisiä otoksia Venäjän Karjalasta, Jyskyjärveltä ja Paanajärveltä. Siellä vanhojen kanssa (karjalaa) puhuessamme, saimme kuulla heiltä miten ennen oltiin samaa kansaa, ennen kuljettiin poikki rajan ja kaikki oli hyvin.
Sitten tuli RAJA, tuli pakkosiirrot, muukalaiset kylän toisia puolikkaita asuttamaan. Ei voi luottaa enää, ei ovia pitää lukotta. Ristiriita kylissä oli selvä. Suomalaismatkaajat saivat yöpaikan karjalaismummoilta ja he rahaa ja tuliaisia meiltä. Vaan muukalaiset kieltä osaamattomina katsovat sivusta. Pakotettu juurettomuus taitaa olla yksi isoja ongelmia koko maailmassa. Siitä juontaa paljon ja se näkyy sukupolvien ajan.
torstai 18. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Kiva lukea tästä aiheesta, ja nähdä näitä kuvia! Minunkin mummmoni oli karjalainen, joten aihe on sydäntä lähellä.
Kävin viime kesänä Karjalassa Pietarin-reissulla, ja maisemat olivat aika lohduttomia. Kauniita taloja ja pitsihuviloita, joita aika ei ollut kohdellut hyvin. Siellä ne rapistuivat ihmistenkorkuisten jättiukonputkien keskellä. Matka jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen.
Niin, ja piti vielä sanoa, että nämä kuvat ovat kaikessa rappiossaan kauniita. Etenkin tuo ikkunakuva pitsiverhoineen ja kukkineen on koskettava.
Kiitos! Karjala teki minuunkin suuren vaikutuksen. Se on vielä alue jossa pitää seikkailla useaan kertaan! :)
Hienoja kuvia olet ottanut. Meillä ei ole sukua karjalasta kotoisin mutta muistoja sodasta toki. Itse en ole vielä tuolla päässyt käymään mutta tahtoa löytyy kyllä. Ehkäpä joskus vielä pääsen.
Suosittelen todella! Etenkin Paanajärvi, joka oli vaarassa jäädä padon alle. Sen vuoksi sinne ei oikein ole rakennettu mitään vuosikymmeniin -patohanke on ollut ilmassa kauan. Siellä ei siis ole yhtään kerrostaloa tai elementtenjä... Paikka oli kuin olisi astunut 30-luvun Suomi-filmiin! Patohanke kai on jäissä, mutta ei sitä niin varmaksi tiedä, edes paiklliset. Kannattaa mennä käymään niin kauan kuin se siellä vielä on. Majoitus on mummojen taloissa, lämmin vastaanotto!
Lähetä kommentti