Muovi

Se "ihana" aine jonka kanssa en ollenkaan tule toimeen. Epäkäytännöllinen, epäekologinen ja ruma roska. Mokoma.


Mielenkiintoni muoviin on kuitenkin herännyt koulun materiaaliopin tunneilla (erilaiset tekokuidut siis lasken muoveihin) muovin historiaa käsiteltäessä, sekä töissä, kun näen miten muoville käy ajan mittaan.


Nämä kuvat kuitenkin kotoa, kun löysin jääkaapin yläpuolisesta kaapista muovipussin, joka oli ollut siellä kaikkien muiden muovipussien seassa kauan, ei kuitenkaan monia kymmeniä vuosia vaan ehkä kymmenisen vuotta. Se oli kuin uunissa ollut leivinpaperi, rapea ja mukava muotoilla ;)


Hajoaa käsin rytistellessä, mutta biohajoamista ei toki tapahdu. Silkkaa huijaavaa roskaa siis! Voi miten rakastan muovin vihaamista!


Vanhat muovit eivät herätä vihaani, bakeliitti, maitokaseiinimuovit... eikä uusimmat kuten biohajoava soijamuovi. Ne ovat vielä jotenkin käsiteltävissä ja käsitettävissä.


Olisikin mielenkiintoista tietää miten tämän muovipussin rakenne eroaa muista kaapissa olleista muovipusseista. Tämä taisi olla neljäs näin rapsakka muovipussi, johon olen törmännyt.

Hiljattain näin eräässä ulkolaisessa blogissa kuvan rannalla makaavasta kuolleesta lokinpoikasesta, jonka ruumis oli jo hajonnut sulkia, jalkoja ja päätä lukuunottamatta. Masussa kuitenkin pilkotti iso määrä muovinippeleitä. Kuolipahan masu täynnä, mutta ei ehkä kivuitta...

Sunnuntaisarja, osa 4

Kaksittain

Hyvää ystävänpäivää kaikille! Palaan sunnuntaisarjan merkeissä, ennen sitä viikonloppu äijämeiningillä puolijoukkueteltassa.










Kuvat on otettu Venäjän Karjalassa Jyskyjärvellä ja Paanajärvellä.

Kylmä kaupunki

Eräänä päivänä kaupungissa

Taidetta koteihin


Luonnonneule


Linnunrata


Piikkipyöriä



Sinä päivänä törmäsin mieheen joka piirsi tiiliseinään. Hauskaa luovuutta. Joskus pitää vielä mennä kuvaamaan tarkemmin MITÄ hän piirsi...
Ja naamioituneen aidan.
Ja pulun joka pyöri akselinsa ympäri vimmatusti, kosiotanssivan keskimmäisen.
Ja kaupan ulkopuolella olevat pyörät.

Silloin ennen

Sain lämmittävän viestin vanhalta ystävältä ja innostuin muistelemaan lapsuutta
Miten olimme aina yhdessä


Leikimme enimmäkseen salapoliiseja
Keksimme oman salakirjoituksen
Lähdimme ulos päättäen että "nyt kukaan ei saa nähdä meitä ainakaan tuntiin" ja juoksimme lähiympäristössä umpimähkään syöksyen ojaan piiloon jos joku ilmestyi näköpiiriin :)
Kukaan ei varmaan huomannut!


Piirsimme
Erossa ollessamme kirjoitimme toisillemme kirjeitä
Kummankaan kotona ei ollut puhelinta, joten haaveksimme valomerkeistä ikkunasta ikkunaan Annan ja Dianan tapaan (näköyhteyttä ei vain ihan ollut)
Keräsimme kiiltokuvia ja hajukumeja ja tarroja jotka laskimme tarkasti; innostuneina etenkin silloin kun toisen äiti toi "Heps"-tarroja (hintalappuja) kokonaisen rullallisen
Leikimme Annaa ja Dianaa


Pukeuduimme äidin matonkudeläjästä penkomiimme vaatteisiin ja kävelimme pitkin katuja
Ja tietysi leikimme hienoja rouvia


Laskimme mäkeä
Kaivoimme lumeen tunneleita ja luolia
Rakensimme majoja
Leikimme piiloa
Vakoilimme ihmisiä ja annoimme heille lempinimiä kuten "mokkanahka"
Juoksimme tuulen tuntuessa kasvoilla
Seurasimme puroa
Ryömimme naapuruston ulkorakennuksiin
Lähdimme koululle kiikkumaan tai kiipeilemään
"Asuimme" leikkimökissä


Haimme jo parilla kymmenpennisellä irtokarkkeja baarista tai KUNNON hampurilaiset (ne lautasenkokoiset joissa oli makua!)
Jaoimme suklaapatukat millilleen tasan
Soitimme pilapuheluita puhelinkioskista, etenkin siihen pitkään numeroon jossa vastasi kiinalainen automaatti naisäänellä

Niin nostalgista, niin ihanaa! Kun olemme vanhoja, kyllin vanhoja ettei mitään enää ole, jäljelle on ehkä vain nämä muistot. Halaus Ystäväni :)

Metsäläisenä

Jo viisi kilometriä ennen määränpäätä alkoi tien auraamaton osuus. Vain latu johti eteenpäin.

Niin, tietysti myös niitä puita, katkenneita latvoja yhä uudestaan ja uudestaan tiellä vastassa pitkin pituuttaan aina kun yksi oli raivattu pois edestä.


Onhan tämä talvi kaunis, kauniimpi kuin moneen aikaan, mutta on sillä varjopuoliakin. Melkein säälittää puuparat jotka katkeilevat lumen painosta.




Ei kalansilmäobjektiivia, vaan taipuvia latvoja.



Joku muukin oli tepastellut rannalla; hirvi. Toivoin hartaasti jäällä seisoessani, että hirvi astelisi hiljaa ja arvokkaasti metsästä esiin, mutta sitä elämystä minulle ei suotu.


Tälläisinä hetkinä jotenkin ymmärrän aina erakoita. Sisälläni asuu pieni erakko:)


Ruokakin on parasta nuotiolla kypsennettynä. Tosin savustuimme tässä itsekin perinpohjin.


Iltapuhteella luin ääneen Fellmannin muistelmia lapista saamelaisten keskuudesta 1800-luvulla. Ja tietysti Merete Mazzarellaa! Tällä kertaa "Kun kesä kääntyy". Voisin olla ilman musiikkia ja elokuvia pitkänkin aikaa, mutta lukemista on aina oltava!

Sunnuntaisarja, osa 3

Ristikukkula, Liettua

Hyvää Runeberginpäivää!

Ihan sama onko tuntemamme Runebergintorttu se alkuperäinen versio vai ei, on se silti vaan niin hyvää! Rommilla tai arrakkipunssilla kostutettu pohja, mantelinen maku, kunnon hilloläntti...hmmm.



Minä vietän viikonlopun metsässä. Lumessa kahlaten ja tulta tuijottaen.



Kuvassa jääkuusia metallisen kannen alle kasvaneena. Aarrelöytö pihasta.

Järjestelyä

Järjestellessä kaikkea mukavaa löytyy laatikoitten uumenista. Melkein kuin olisi joulu taas.



En tiennytkään omistavani sitä kaikkea! Tätäkö on muuton jälkeen? Vuosia sen jälkeen??

Toimeliaisuutta

Keväällä vuosi sitten kokosin 20-luvun kirjoituspöydän ja olin hyvin tyytyväinen itseeni. Että sain sen vihdoin koottua, muuton jälkeen.


Kunnes huomasin kaksi ylimääräistä rimaa jotka kuuluvat kansilevyn alle, pöydän molempiin päihin. Olin unohtanut ruuvata ne paikoilleen. Pöytä on ollut vaiheessa siitä asti, huoneessa joka on lähinnä täynnä purkamattomia laatikoita.


Nyt olen raivautunut sinne uudelleen ja laitan tuulemaan. Teekupposen jälkeen. :)

Aitoja asioita

Pidän aidoista asiosta. Materiaalit kuten pellava, silkki, nokkonen, rami, hamppu, villa. Inhoan muovia, en pidä tekokuiduista.

Perheessä hajosi ompelukone. Kone ei ole mikään muovi-ihme, mutta metallikoneen sisältä löytyi muovinen hammasratas, joka oli kulunut kuin pulkan pohja. Kaupassa uudet koneet ovat muovisia, hoh hoo. Päädyimme anopin 60-luvun alun koneeseen joka on kuin katujyrä. Tuskin jaksoimme kantaa sen kotiin. Ihanaa. Reiluista kunnon asioista voi nauttia sukupolvien ajan!

(Ainut asia jossa muovi läpäisee minun seulani on 60-luvun puhelin, joita onkin kertynyt nurkkiin paljon. Bakeliittipuhelin vanhemmalta ajalta on silti parempi. Puukuorista en vielä valitettavasti omista, rautaisesta luurankopuhelimesta puhumattakaan...) Haluan kännykkään luurin, LUURI!


Voi, täysmaito, sokeri. Oman puutarhan marjat ja kasvikset. Luomuliha, riista! Chiliä ja valkosipulia ei vaan voi olla liikaa :) Kynttilänvalo tai auringonläikkä lattialla mieluummin kuin kolkko sairaalavalo. Onko aina pakko olla kaikki valot päällä.


Kaksi asiaa joista pidän eniten; kevätauringon paiste joka saa hangen kimmeltämään niin että silmiin sattuu (miten sitä aina unohtaakin ne aurinkolasit kotiin) ja hiipivä sininen hetki joka hemmottelee meitä vielä jonkun aikaa. (Mielleyhtymä suklaaseen tulee joka kerta... taisi olla loistavaa mainontaa!)

Haaveilua ja hiljaiseloa

Keskikuvassa anopilta saatu kaunis tilkkupeite, jonka hän on tehnyt kauan sitten.